Sunday, October 09, 2016

Tuhkatkin pesästä kiertotaloudessa


Metsäojitettu kasvatusmetsä on
tuhkalannoituksen paras kohde
Kun jauhamme sähköä ja lämpöä metsähakkeesta tai lämmitämme leivinuuniamme polttamalla koivuklapia, molemmissa syntyy ikivanhaa kierrätystuotetta: tuhkaa. Maa- ja puutarhatalous ovat tienneet tuhkan arvon jo vuosisatoja. 2000-luvun kiertotaloudessa tuhkan arvo on taas nousussa. Se vie tuhkatkin pesästä.

Sanonta juontaa 1600-luvun salpietariveroon. Veron taustalla oli Ruotsin sodankäynti ja kruunun jatkuva ruudin tarve. Sen tekemiseen oli luomumenetelmä. Kunkin maatilan tuli toimittaa kruunulle vuosiverona navetan alla muhinutta salpietarimullaksi kutsuttua kompostia sekä tuoreempaa lampaan lantaa, halkoja, olkia – ja tuhkaa. Niitä sopivasti sekoittamalla ja tuotetta hieman jalostamalla syntyi ensimmäisen sukupolven ruutia.

Tuhkan suurin merkitys Suomelle oli varhaisessa kiertotaloudessa. Haapavetinen professori Olavi Huikari päätteli, että maamme asuttaminen ei olisi ollut mahdollinen ilman puun tuhkassa kiertäviä ravinteita.

Vuosisatojen ajan tuhka oli peräisin metsiemme puista, kun niitä paloi joka vuosi kairojen metsäpaloissa. Tuhkaa tuli kevättulvien mukana kairoista jokivarsiin. Tulvavesien tuhka – mitä nykyään ravinnepäästöiksi kutsuttaisiin – lannoitti rantaniityt, ja ne alkoivat kasvaa.

Vain jokivarret tuottivat niin paljon heinää, että kunkin maatilan oli mahdollinen elättää nautansa ja lampaansa yli talven. Siksi Suomen runsaampi asutus levisi sisämaahan jokivarsia myöten. Jokien välisissä kairoissa oli mahdollista vain metsäsaamelaisten porotalous. Sen talvirehu perustui jäkälään ja luppoon.

Tuhka on nykypäivän kiertotalouden ihanteellinen lannoite. Se sisältää ravinteita juuri siinä suhteessa kuin edellisen kasvukierron puut ovat ne maasta runkoihinsa ottaneet.

Eniten puun tuhkassa on kalkkia. Kun happaman suoperäisen maan tuhkalannoittaa, erillistä kalkitusta ei enää tarvita.

Arvokkain tuhkan ravinne on fosfori. Kaupallisiin lannoitteisiin verrattuna tuhkan fosfori on ystävällisempi ympäristölle. Tuhkan fosfori on hitaammin liukeneva kuin Y-lannoksen fosfori, mutta riittävän nopea puille. Kerrallaan annettava tuhkalannoituksen enimmäismäärä lasketaan kuitenkin tuhkan fosforin määrästä, jotta fosforin valumat suo-ojiin, jokiin ja järviin jäisivät mahdollisimman pieniksi.

Parhaiten tuhka sopii karujen turvesuonpohjien lyhytkiertopuille. Valtion polttoainekeskus (Vapo) on jo tuhkalannoittanut tuhansia hehtaareita polttoturpeen nostosta vapautuneita suopohjia. Biotalous odottaa lisäpuuta erityisesti hieskoivusta.

Ainut tuhkasta puuttuva ravinne on puun poltossa ilmaan haihtunut typpi. Alun perin typpeä on kuorellisessa energiapuussa merkittävän paljon, saman verran kuin kalkkia.

Arvokas typpi karkaa, kun puun polttaa normaalisti. Se on kiertotaloudelle tappio. Biotalous on löytänyt ratkaisun. Pisimmällä ovat bioetanolin tehtaat.

Niin uudemman bioetanolin kuin vanhemman pontikan käymisessä syntyy valkuaispitoista mäskiä, mihin typpi siirtyy. Tehtaat ovat kehittäneet menetelmän, millä jalostaa mäski typpipitoiseksi lannoitteeksi. Sille on annettu tuotenimi vinassi. Esimerkiksi Kajaaniin nousevan sahanpurusta bioetanolin valmistavan laitoksen tulevassa tuotepaletissa mainitaan sivutuote nimellä puuvinassi.

Tuhkan ja vinassin parivaljakko on malliesimerkki kiertotalouden ajattelusta. Kaikkia alkuaineita voi biotaloudessa kierrättää. Energiaa biotalous ei kierrätä. Se tulee uusiutuvana auringosta.

Veli Pohjonen

Forssan lehti. Mielipiteet. 9.10.2016

No comments: