Niilin ihme: joen säännöllinen tulva ja sen mukanaan kuljettama hedelmällinen liete - jo alakoulun uskonnon tunnilla opimme kuinka faaraoiden Egypti, sen hyvinvointi ja kulttuuri olivat riippuvaisia tuosta ihmeellisestä, etelän hiekkaerämaasta virtaavasta joesta. Kerran vuodessa Niilin tulva kuljetti joen alajuoksun pelloille mutaa ja liejua, luonnon omaa lannoitetta, ja taas uusi vehnäsato voitiin kasvattaa.
Mutta kertoiko opettaja mistä joka vuosi tarkasti samaan aikaan syksyllä saapuva tulvaliete tuli? Kertoiko opettaja että tulvaliete oli metsistä huuhtoutunutta pintamaata Sinisen Niilin lähteiltä, Etiopiasta.
Juhannuksen ja syyskuun lopun välillä säännöllisesti lankeavat rankkasateet huuhtoivat Etiopian vuoristometsistä mukaansa vuotuisen annoksen mutaa, minkä Sininen Niili kuljetti mukanaan. Loppusyksyyn mennessä muta ajelehti Egyptiin.
Niili on sykkinyt ja kuljettanut tulvalietettä Etiopian sateiden tahtiin jo vuosituhansia. Ulosmitattiinko Egyptin muinainen hyvinvointi ja maanviljelyn myöhempikin tuottavuus Etiopian ylänkömetsien ruokamullasta? Kuinka pitkään metsien humusta Etiopiasta oikein riittää?
Tropiikin maaperä on geologisessa, viljavuuden tasapainossa, silloin kun maata huuhtoutuu sadevesien mukana yhtä paljon kuin sitä vuosittain rapautuu emokalliosta. Päiväntasaajan lämpö ja sadeoloissa maan huuhtouma ja rapautuma ovat normaalisti molemmat noin 1000 kiloa hehtaarilla.
Muinoin, kun Etiopian ylämaa oli metsien peittämä, maa säilytti viljavuutensa. Pintamaata huuhtoutui sateiden mukana vain vähän, ei enempää kuin viljavuuden tasapainon verran. Sinisen Niilin vesi pysyi sinisenä.
Aikojen kuluessa geologinen tasapaino kuitenkin järkkyi; maata rupesi huuhtoutumaan nopeammin kuin sitä rapautui. 1900-luvun loppupuolelle tultaessa pintamaan huuhtouma oli kasvanut jo peräti 20-kertaiseksi.
Nyt Etiopian maankamarasta huuhtoutuu vuosittain miljardi tonnia parasta pintamaata Siniseen Niiliin. Ylämaan puroista valuva vesi samentaa joen. Sininen Niili ei ole enää sininen.
Mutaa huuhtoutuu tänään Niiliin paljon enemmän kuin faaraoiden aikaan. Tulvaliete ei kuitenkaan pääse enää Egyptiin asti, vaan kerrostuu Assuanin padon pohjaan.
Mistä Sinisen Niilin nykypäivän samentuminen johtuu? Miksi maan viljavuuden tasapaino järkkyi? Syypää on Etiopian metsien häviö.
Etiopian aikakirjat kertovat että vielä sata vuotta sitten se oli vuoristometsien valtio. Tiheät havu- ja lehtipuumetsät peittivät lähes 40 prosenttia maaalasta. Metsäala, 40 miljoonaa hehtaaria, oli kaksi kertaa suurempi kuin Suomessa.
Metsät rupesivat hupenemaan jo vuosisatamme alkupuolella, sillä kun Etiopian metsäalaa arvioitiin vuonna 1950, metsien osuudeksi saatiin enää 16 prosenttia. 1960-luvun puoliväliin mennessä se oli pudonnut 7 prosenttiin, ja edelleen seuraavan parinkymmenen vuoden aikana nykyiseen 2,7 prosenttiin.
Nopeimmillaan Etiopian metsien häviäminen oli 1950-luvulla: vuosittain hakattiin paljaaksi puoli miljoonaa hehtaaria. Se on nelinkertaisesti pinta-ala, mikä Suomessa nykyään vuosittain hakataan, mutta Etiopiasta poiketen myös metsitetään uudelleen.
1990-luvulle tultaessa vauhti on pudonnut 150,000 hehtaariin vuodessa, koska pääosassa Etiopiaa ei ole hakattavaa. Mutta tälläkin vauhdilla maa on metsätön 30 vuodessa; puustoa jää vain muutamille luonnonsuojelualueille ja etäisiin metsäsaarekkeisiin teiden ulottumattomiin.
Etiopian ja muiden kehitysmaiden metsähistoriaa, kuten myös tämän päivän tapahtumia, kuvataan tavallisesti metsien hävittämiseksi, siis ihmisen tahallisesti aiheuttamaksi. Se on kuitenkin liian yksioikoinen tuomio paikallisten asukkaiden toimille.
Etiopiassa, kuten myös muualla kehitysmaissa, väestön kasvua seurasi väistämätön pellon uudisraivaus kaskeamalla ja myöhemmin laiduntaminen. Kaikkialla maapallolla, niin kehitysmaissa kuin taannoin teollisuusmaissa, metsien häviämisen perussyy on ollut niiden uudisraivaus pelloksi. Uutta peltoa on raivattu sitä mukaa kuin väkiluku on kasvanut.
Polttopuulla on metsien häviössä aluksi sivuosa. Kun metsiä on vielä runsaasti, polttopuuta saadaan yllin kyllin pellon uudisraivauksesta. Polttopuun tarve alkaa vaikuttaa metsien häviämiseen vasta myöhemmin. Polttopuu ja sen käyttötavat on metsien häviämisen mittari, jota seuraamalla Etiopiassa opittiin mikä syyyhteys on metsän, peltokasvien sadon nälänhädän välillä.
Metsien häviäminen käynnistyy kun kestävän metsätalouden tasapaino ylittyy. Tästä eteenpäin metsää ei enää käytetä uudistuvana luonnonvarana vaan kaivoksena. Metsän hakkuu ylittää metsän kasvun, metsän puustopääoman vaalimisen asemesta sitä ruvetaan syömään. Tasapainokohdan ylittäminen on näkymätön, sillä siinä vaiheessa polttopuuta on vielä runsaasti.
Metsien häviön ensimmäinen tunnusmerkki on polttopuun hinta. Se nousee kaupunkien ja kylien toreilla. Hinnan nousuun johtaa väestön kasvu ja lisääntynyt polttopuun tarve.
Polttopuusta tulee viljelijälle rahakasvi. Kun polttopuusta saa riittävän hyvän hinnan, viljelijät eivät enää raski polttaa sitä itse, vaan myyvät sen. Puun asemesta he ottavat polttoaineekseen kuivatun karjanlannan.
Kun karjanlantaa ruvetaan polttamaan pellon ravinnetalous järkkyy. Karjanlannan ravinteet eivät enää jääkään kiertämään omaan peltoon vaan palavat tuhkaksi.
Pellon pintamaan humus ja sen typpi rupeavat hupenemaan. Peltokasvien sadot kääntyvät laskuun. Perheenpää joutuu raivaamaan lisäpeltoa; lisämaan uudisraivio tehdään metsään.
Etiopian kaikissa osissa on jo ohitettu metsien häviön ensimmäinen vaihe: kaikkialla maassa puuta hakataan enemmän kuin metsä ehtii kasvaa. Polttopuuta myydään hyvään hintaan kaupunkien ja kylien toreilla. Viljelijät keittävät itse ruokansa karjanlannalla.
Metsien häviön toisen vaiheen tunnistaa kuivatuista karjanlantakakuista. Ne ilmestyvät myyntiin kaupunkien ja kylien toreille. Polttopuukauppiaat jatkavat polttopuuta karjanlannalla kun puun hinta nousee.
Viljelijät myyvät karjanlantakakut. Itse he keittävät ruokansa nyt puintitähteellä: maissin, vehnän ja ohran oljilla.
Etiopian keskiosa, Addis Abebaa ympäröivä keskusylänkö, elää metsien häviön toista vaihetta: metsät ovat jo huvenneet mutta kyläläiset pystyvät vielä viljelemään peltojaan ja paimentamaan karjaansa. Kuivattua karjanlantakakkua myydään Addis Abeban toreilla.
Metsien häviön ja polttopuun niukkuuden kolmas vaihe koskettaa maataloutta yhä enemmän. Koska nyt sekä karjanlanta että palavat puintijätteet kerätään pelloilta, peltokasvien sadot putoavat yhä alemmaksi. Pellot vihertävät vain lyhyen ajan sateiden aikana, sillä maaperä on menettänyt joustavuutensa. Humukseton maa ei pysty kasvamaan pitkään sateiden jälkeen. Peltokasvien sadot putoavat edelleen.
Etiopian pohjoisissa lääneissä, Eritreassa, Tigrayssä, Wollossa ja Gondarissa metsien häviön käynnistämä ketjureaktio on edennyt päätösvaiheeseen: peltokasvien satojen romahdukseen, nälänhätään ja maaltapakoon. Sen tähänastista järkyttävin huipentuma sattui kauteen 1984-1985.
Voiko Etiopian onnetonta ketjureaktiota enää pysäyttää? Ovathan metsät jo lähes mennyttä. Voiko maataloutta nykytilanteessa enää kohentaa, peltokasvien satoa nostaa?
1980-luvulla ongelma ajateltiin ratkaistavan laajalla polttopuun viljelyllä. Etiopiassa viljeltiin valtiojohtoisissa hankkeissa kymmeniä tuhanseja hehtaareita, etupäässä eukalyptusta.
Mutta 1990-luvulle tultaessa metsityksen tase on edelleen negatiivinen. Jos yhtäällä maassa saadaan 1000 hehtaaria polttopuuta viljellyksi, toisaalla maassa hakataan samanaikaisesti 10,000 hehtaaria.
Yhä selvemmin aletaan Etiopiassa niinkuin muuallakin Afrikassa ymmärtää että metsien häviö ei käänny niiden nousuksi ennenkuin maaseudun viljelijä saadaan mukaan metsänviljelyyn. Parhaaseen tulokseen päästään yhdistämällä peltokasvien ja metsäpuiden viljely, peltometsäviljelyllä. Peltometsäviljelystä odotetaan 1990-luvun Etiopiaan ja muuallekin Afrikkaan sitä vihreää vallankumousta, millä peltokasvien tuotanto ja puiden kasvatus saadaan vihdoin nousuun.
VELI POHJONEN
7.3.1990
Radioesitelmä Viikon esitelmä -sarjassa
No comments:
Post a Comment