Friday, September 22, 1989

Metsityksen suuri linja


Vuonna 1981 suurlähettiläs Pekka Malinen esitti OECD:n neuvostossa, "että järjestö ottaisi ohjelmaansa tutkimuksen hiilidioksidipäästöjen vaikutuksesta maan ilmakehään, jotta tarvittaviin muutostoimenpiteisiin voitaisiin ajoissa ryhtyä" (Malinen 1989, s. 139). Ehdotus oli aikaansa edellä, eikä sitä hyväksytty. Vuosikymmen oli kuluva ennenkuin ilmakehään karanneen hiilidioksidin merkitys kasvihuoneilmiön taustalla alettiin myöntää yliopistojen ja tutkimuslaitosten ulkopuolella.

Mutta suurlähettiläs Malinenkaan ei vielä tuolloin ehkä oivaltanut, mikä asema maapallon metsillä oli tässä ilmiössä. Metsistä puhuttiin silloin epämääräisesti "maapallon keuhkoina", jotka pitävät hengitysilmamme puhtaana. Vasta 1980-luvun lopussa alettiin ymmärtää kytkentä trooppisten metsien hävityksen, tropiikin metsänviljelyn vähäisyyden ja kasvihuoneilmiön välillä.

1980-luvulla tropiikin metsiä on hävinnyt nopeudella 11 miljoonaa hehtaaria vuodessa. Se vastaa Suomen koko metsäpinta-alan avohakkuuta joka toinen vuosi. Puusto, noin 200 kuiva-ainetonnia hehtaarilla, tavallisimmin poltetaan. Vieläkin puu palaa yleisimmin kaskeamisessa, mutta merkittävää on puun käyttö polttoaineenakin. Vähäisempi osa tropiikissa korjatusta puusta menee muuhun tarpeeseen: pienrakennukseen sellaisenaan, sahaukseen, kotitarveteollisuuteen tai paperin valmistukseen. Mutta näistäkin metsän tuotteista hiili on lopulta karkaava ilmakehään joko palamalla tai lahoamalla.

Vuosittain tropiikista häviävän metsän puusato päästää ilmakehään hiiltä 1-2 gigatonnia (miljardia tonnia) (Houghton ym. 1987, Detwiler ja Hall 1988). Se on noin neljännes ihmisen toiminnasta aiheutuvien hiilipäästöjen kokonaismäärästä; pääosahan ilmakehään karkaavasta hiilestä on peräisin fossiilipolttoaineista. Metsänhävitystä seuraa vielä pienempi, määrältään heikommin tunnettu annos hiilen päästöjä. Paljaaksi hakattu maa erodoituu: sen humus hupenee, orgaaninen aines lahoaa ja sieltäkin hiili päätyy ilmakehään.

Niin kauan kuin maapallon metsien kasvu oli tasapainossa niiden yhteenlasketun hakkuun ja lahoamisen kanssa, metsillä ei ollut vaikutusta ilmakehän hiilitaseeseen. Tasapaino kumoutui kuitenkin jo 1750-luvun jälkipuoliskolla, kun laajat hakkuut käynnistyivät Länsi-Euroopan ja Pohjois-Amerikan metsissä. Hakkuiden pääalue siirtyi tropiikkiin vasta paljon myöhemmin. Tropiikin metsien massiivinen häviäminen on itse asiassa 1900-luvun loppupuolen ilmiö.

Metsien biomassan poltto oli pääsyy ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden nousuun parinsadan vuoden ajan. Vasta 1950-luvulta lähtien fossiilista hiilidioksidia on päässyt ilmakehään metsäperäistä hiilidioksidia enemmän. Maapallon ilmakehässä on nyt hiiltä noin 700 gigatonnia (Tucker 1981). Siitä noin 9 prosenttia on peräisin metsien häviämisestä ja noin 11 prosenttia kivihiilestä, maakaasusta ja öljystä (Postel ja Heise 1988). Vanhaa, esiteollisen kauden perushiiltä ilmakehässä on noin 80 prosenttia.

Maan elollisen luonnon (biosfäärin: kasvit, eläimet ja maaperän humus) nykyinen hiilivarasto on noin 1700 gigatonnia. Siitä valtaosa on metsissä. Jos puolet maapallon metsistä vielä häviää, se arviolta kaksinkertaistaistaa ilmakehän hiilen määrän ja kiihdyttää kasvihuoneilmiötä osaltaan. Tropiikin metsiin, niiden hoitoon ja uudistamiseen liittyvää kehitysapua ei voi enää tarkastella irrallaan maapallon ympäristöongelmista (Malinen 1989, s. 151).

Mutta: maapallon biomassavaroja, pääosaksi metsiä, muuta puuvartista kasvillisuutta ja niihin automaattisesti liittyvää maan humusta tarvitsisi nostaa vain noin 20 prosentilla, niin maan ilmakehän hiilen määrä palautuisi 1700-luvun lopun tasolle. Kasvuunsa tarvittavan hiilen metsät ottaisivat ilmakehästä. Kasvihuoneilmiö - niiltä osin kuin se on ilmakehän ylimääräisen hiilidioksidin aiheuttama - poistuisi. Massiivisella metsityksellä voitaisiin "parantaa luonnon kykyä absorboida nykyistä enemmän hiilidioksidia" (Malinen 1989, s. 152).

Massiivinen metsäohjelma

Vastahyökkäys kasvihuoneilmiöön olisi luonnollisin aloittaa siellä, missä metsien häviäminen on edelleen nopeinta ja ilmaan karkaavan hiilen määrä on suurin. Turhaan ei Amazonin alueesta kohista. Yksin Brasilian alueelta häviävistä metsistä päätyy ilmakehään viidennes metsäperäisen hiilen päästöistä. Indonesia on tilastokakkonen: sen osuus on 12 prosenttia. Myös muut Aasian maat, joiden kanssa Suomella on kehitysyhteistyötä, ovat tässä suhteessa merkittäviä (Thaimaa 6 %, Filippiinit 3 %, Burma 3 %, Vietnam 2 %).

Metsänhoidolla voi vaikuttaa kasvihuoneilmiöön kahta tietä: ensiksi, hoitamalla viisaasti vielä kasvavia metsiä, ja toiseksi, viljelemällä uusia, nopeakasvuisia ja runsaspuustoisia metsiä. Massiivisen metsäohjelman ensimmäisen osan tulisi keskittyä vielä kasvaviin luonnonmetsiin; niille määritettäisiin kestävän talouden rajat ja sitä vastaava metsän käsittely.

Missään eivät saisi metsien vuotuiset hakkuut enää ylittää metsien vuotuista kasvua. Tämä periaate on kasvattanut Suomen nykymetsiin puuta enemmän kuin niissä tiedetään koskaan ennen olleen. Tällä metsätalouden osa-alueella Suomella olisi nykyistä enemmän annettavaa. Esimerkiksi metsävarojen inventoinnissa ja siihen perustuvassa metsätalouden suunnittelussa Suomella on todettu olevan moneen otteeseen huippuluokan tietotaito (ks. esim. Suomen taloudelliset ... 1989).

Toinen osa olisi massiivinen metsitys. Siinäkin kasvihuoneilmiöön päästäisiin nopeimmin kiinni nykyisen metsähävityksen maissa. Niiden ennen runsaat metsävarat jo kertovat metsän kasvun hyvistä edellytyksistä. Esimerkiksi Brasiliassa on viljelymetsiä noin 6 miljoonaa hehtaaria (Parviainen 1988).

Massiivinen metsitys toisi nopeasti tulosta Kaakkois-Aasiassa. Maita metsänviljelyyn todennäköisesti löytyisi: puhutaan miljoonista, jopa kymmenistä miljoonista hehtaareista alang alang (Imperata) heinämaita, jotka metsien liian lyhyt kaskikierto loi (Haeruman 1985). Suomalaista tietotaitoa alueelle löytyisi, onhan Indonesiassa tehty metsänviljelyn kehitysyhteistyötä jo vuodesta 1981. Metsätalousmaana Indonesia, kuten muutkin Kaakkois-Aasian kehitysyhteistyömaamme, on verraten kehittynyt. Metsityksen lahja-avun jatkoksi viljelyhankkeet käynnistyisivät luotottamalla ehkä nopeimmin juuri siellä.

Operaatio metsänraja

Afrikan mantereella metsien häviäminen on hiilipäästöjen osalta merkittävää vain Länsi-Afrikassa: Norsunluurannikolla, Nigeriassa ja Zairessa. Itä-Afrikan maissa ja SADCC-maissa metsiä häviää sittenkin vielä vähän – tai metsät on jo lähes hakattu kuten Etiopiassa ja monin muin paikoin Sahelin vyöhykettä.

Aavikoituminen etenee ja metsänraja siirtyy Afrikassa kahta tietä. Puhutuin on dyynien leviäminen metsättömäksi hakatuille, hiekkaerämaata vastassa oleville maille. Vähemmän tunnettu on aavikoituminen vuoristossa. Metsättömäksi hakatut vuorten rinteet erodoituvat, metsien luontainen uudistuminen vaikeutuu ja metsänraja siirtyy alaspäin.

Metsitys tropiikin metsänrajalla tiedetään tärkeäksi aavikoitumisen pysäyttäjänä. Samalla se "lisää uusiutuvien energiavarojen määrää" ja "vahvistaa maatalouden perustaa sitomalla kasvumaata" (Malinen 1989, s. 152). Operaatio metsänraja olisi massiivinen, monen Sahelin maan yli ulottuva metsityshanke aavikoituvilla Afrikan alueilla. Metsänviljelykokemusta Suomesta löytyy tällekin alueelle. Kuivuusmetsänrajalla kokemus on saatu Sudanin metsityshankkeessa 10 vuoden ajalta, vuoristometsänrajalla Etiopian polttopuuhankkeessa 5 vuoden ajalta.

Aloite käsiimme

Massiivinen metsitys, yhtäältä Kaakkois-Aasiassa, toisaalta Sahelin vyöhykkeellä, sopisi Suomen kuvaan metsänviljelyn ja metsien hoidon tietomaana. ”Metsittämisen asiantuntijana olisi Suomen otettava aloite käsiinsä” (Malinen 1989, s. 152). Jotta aloite myös pysyisi käsissämme, meillä tulisi olla usean tyyppisiä valmiuksia.

Metsäyhteistyön kehitysyhteistyövarat tulisi nostaa – hallitusti – tasolle mikä vastaa Suomen asemaa muissa kansainvälisissä metsätilastoissa. Metsäyhteistyön avunantajana Suomi on tällä hetkellä keskisarjassa: viimeisimmässä FAO:n taulukossa olemme sijaluvulla 11 ja edellämme ovat muun muassa Suomea vähäisemmät Sveitsi, Tanska ja Alankomaat (Review ... 1989). Nousu kärkiviisikkoon edellyttäisi metsärahoituksemme kolminkertaistamista.

Metsityksen massiivisuuden takaisi hankkeiden monipuolisuus. Metsityksen tulisi edetä niin laajoissa metsähallituksen hankkeissa, kylätason metsityksissä (yhteismetsien viljely) kuin edistämällä yksityismetsätaloutta.

Metsityksen massiivisuus ulottuisi myös Suomeen. Tietotaito tarvittaisiin kaikilta metsäalamme osilta: yliopistoista, tutkimuslaitoksista, metsähallituksesta, metsäyhtiöiltä, kansalaisjärjestöiltä ja yksityismetsätaloudesta. Massiivinen metsitys olisi Suomelle suuri tehtäväalue (Malinen 1989, s. IV). Se olisi 1990-luvun suomalainen kehitysyhteistyön metsämarssi.

Viitteet:

Detwiler, R.P. & Hall, C.A.S. 1988. Tropical forests and the global carbon cycle. Science. 239:42-47.

Haeruman, H. 1985. Future of tropical forests in Indonesia, resolving land resource conflicts. In: Davidson, J., Tho Yow Pong & Bijleved, M. (Eds.). The future of tropical rain forests in South East Asia. IUCN. Commission on ecology papers number 10:111-114. Gland, Switzerland.

Houghton, R.A. et al. 1987. The flux of carbon from terrestrial ecosystems to the atmosphere in 1980 due to changes in land use: geographic distribution of the global flux. Tellus, February/April 1987.

Malinen, P. 1989. Kehitysapu täysremonttiin. SITRA 100:1-158. Kyriiri Oy. Helsinki.

Parviainen, J. 1988. Brasilian metsien häviäminen ja viljelymetsätalous. Silva Carelica 12:153-161.

Postel, S. & Heise, L. 1988. Reforesting the earth. Worldwatch paper 83:1-67.

Review of international cooperation in tropical forestry. 1989. FAO. Committee on forest development in the tropics. FO:FDT/89/3. 15 p.

Suomen taloudelliset kehitysmaasuhteet, mukaan lukien kehitysyhteistyö, 1990-luvulla. 1989. Ulkoasiainministeriön 4.2.1988 asettaman riippumattoman asiantuntijaryhmän raportti. Helsinki. 26 s.

Tucker, G.B. 1981. The carbon dioxide – climate connection. A global problem from an Australian perspective. Australian Academy of Sciences. Canberra.

*****
Kommentti teokseen: Malinen 1989. Kehitysapu täysremonttiin.

Veli Pohjonen
Neuvonantaja, metsäala

*****
Julkaistu Ulkoministeriön Kehitys-lehdessä 1989, nro 3:21-23

No comments: