Tuesday, December 27, 2016

Puusiutuvaa, komissaarit


Talous­met­siemme puu kasvaa koko ajan, uudelleen ja uudelleen

Koillismaan mänty kasvaa
Euroopan unionin komissaarien taustalla häärii merkillinen ilmastoväki. Se nimeää suomalaisen puuvoiman liian hitaasti uusiutuvaksi energiaksi.

Puuvoimamme näyttäytynee Brysselissä vain takkapuuna tai havumetsien hakkeena. Pääosa metsäenergiaa on kuitenkin saha- ja kuitu­te­ol­li­suuden hukkapaloja, kuorta, purua ja sellun ohessa saatavaa ligniiniä.

Ilmastoväki painostaa komissaareja väitteellä, että 70-100 vuoden kierron havumetsillä menee turhan kauan sitoa takaisin se hiilidioksidi, mikä puun poltossa pääsee ilmaan. Ilmasto kun lämpenee jo 35 vuodessa.

SUOMALAINEN metsäväki on jyrkästi toista mieltä. Pitkässä juoksussa talous­met­siemme puu kasvaa koko ajan, uudelleen ja uudelleen. Samalla metsien alku­ai­ne­hiilen pääoma eli nielu paisuu.

Metsän­tut­ki­mus­laitos on Hangosta Utsjoelle vedetyillä linjoillaan mitannut, että 2010-luvun puolivälissä metsissämme on puuta 2400 miljoonaa kiin­to­kuu­tiota. Hakkuista ja luonnon lahoamasta huolimatta puustomme pääoma lisääntyy keskimäärin 28 miljoonalla kuutiolla vuodessa. Pankkikorkona laskien pääoma paisuu runsaan prosentin talle­tus­ko­rolla.

Sähkön ja kaukolämmön voimaloissa palavan metsähakkeen varsinainen vaihtoehto on ikivanha kivihiili. Maan alta louhittuna se hupenee vuodesta toiseen. Samalla tämä alku­ai­ne­hiilen pääoma hupenee, kun se muuntuu poltossa taivaalle suitsuavaksi hiili­di­ok­si­diksi.

Kivihiileen verrattuna metsiemme puu uusii jatkuvasti energiaa ja kierrättää hiili­di­ok­sidia.

EU:N ILMASTOVÄEN häärinnästä on seuraa­muk­sensa. Komissaarit ja edelleen EU-parlamentti voivat esittää kansain­vä­lisiä rajoitteita pohjois­mai­selle pitkän kierron puulle.

Meidän tulee varautua esittelemään Brysselissä nykyistä moni­puo­li­sempi puuvoiman tuotanto. Siinä tarvitaan havupuiden lisäksi lyhyen kierron lehtipuita. Perinteisen metsämaan oheen tarvitaan myös uutta puunkasvun maata.

Nopeasti kasvava viljelypaju on nopeimmin uusiutuvaa puuvoimaa. Sen viljelyä alettiin kehittää 1980-luvulla. Viljelymaata pajulle silloin riitti. Ennen EU-aikaa maataloutemme oli sitkeässä ylituo­tan­nossa. Vielä vuonna 1992 Suomen Maata­lous­tie­teel­linen Seura puhui miljoonan pelto­heh­taarin ongelmasta.

Energiapajua kokeili perus­teel­li­simmin Fortum (entinen Imatran Voima) vuosina 1983-1993 Kopparnäsin koetilallaan. Fortumin näyttö oli niin vakuuttava, että valtio alkoi 1993 rahoittaa 30 maatilaa käsittänyttä Ener­gi­a­ti­la­han­ketta.

Fortumin kehittämä menetelmä ei kuitenkaan sopinut EU-komissaarien silloiseen biotalouden ajatteluun. Liittymisemme unioniin 1995 poisti kyllä maatalouden ylituotannon. Liikapellot näyttivät palaavan viljalle eikä maata puun lyhyt­kier­to­vil­je­lyyn enää ollut.

KAKSIKYMMENTÄ vuotta kestänyt EU-kautemme näyttää nyt, että liikapellot eivät poistuneet. Ne muuttuivat ympä­ris­tö­tu­e­tuiksi kesan­to­pel­loiksi - hömppäheinän pelloiksi miksi viljelijät niitä nykyään kutsuvat.

Suomessa oli vuonna 2016 hömppäheinän peltoja yhteensä 242,000 hehtaaria, yksitoista prosenttia koko peltoalasta. Ensi vuosi­kym­me­nellä näille pelloille on uusi ympä­ris­tö­tarve. Niitä tarvitaan ilmas­to­kamp­pai­lussa. Biotalous voisi kasvattaa niillä lyhyen kierron nopeasti puusiutuvaa biomassaa, esimerkiksi ekopajua.

Tulevissa EU:n ilmas­to­neu­vot­te­luissa Suomen kannattaa pitää pääl­lim­mäi­senä puu uusiutuvana energiana. Lyhyen kierron puuvoima tulee siinä perinteisen metsä­e­ner­gi­amme avuksi.

Veli Pohjonen

Koillissanomat. Kolumni. 27.12.2016

No comments: