Saturday, December 31, 2016

Uusiutuvaa, komissaarit


Mosaiikkimaiset metsämme kasvavat
jatkuvasti, taimesta tukiksi
Euroopan unioniin on syntynyt uusi ilmastoväen koulukunta. Se nimeää pohjoismaisen metsähakkeen liian hitaasti uusiutuvaksi energiaksi. Koulukunta painostaa jo EU:n komissaareja väittämällä, että 70 vuoden kierrolla kasvatettavilla havumetsillä menee turhan kauan sitoa takaisin hiilidioksidi, mikä hakkeen poltossa pääsee ilmaan.

Pääosa biotieteilijöistämme on toista mieltä. Sähkön ja kaukolämmön voimaloissa palavan metsähakkeen varsinainen vaihtoehto on aina fossiilinen kivihiili. Siihen verrattuna metsä uusii jatkuvasti energiaa. Uusiutuminen jatkuu niin kauan kuin aurinko paistaa maapallolle.

Meidän tulee varautua esittelemään Brysselissä nykyistä monipuolisempi hakkeen tuotanto. Siinä tarvitaan havupuiden lisäksi lyhyen kierron lehtipuita. Perinteisen metsämaan lisäksi tarvitaan myös uutta viljelymaata.

Metsähakkeen käyttö lämpökeskusten energiaksi keksittiin 1960-luvulla. Varsinainen tarve syntyi 1970-luvulla, kun polttoöljyn hinta nousi jyrkästi kahden Lähi-Idän sodan luoman öljykriisin myötä. Kun Pohjolan puuta alkoi palaa, puun riittävyys alkoi huolestuttaa.

Paperiteollisuus kauhisteli metsähakkeen käyttöä energiaksi. Siksi Suomen ja Ruotsin silloiset biotieteilijät esittivät ratkaisuksi lyhyen kierron peltohaketta pitkän kierron metsähakkeen rinnalle.

Nopeasti kasvava (esimerkiksi 5 vuotta) viljelypaju on nopeasti uusiutuvaa energiaa. Sen viljely kehitettiin 1980-luvulla. Peltoa maassamme silloin riitti. Ennen EU-aikaa olimme maatalouden sitkeässä ylituotannossa. Vielä vuonna 1992 Suomen maataloustieteellinen seura puhui miljoonan peltohehtaarin ongelmasta.

Energiapajua kokeili perusteellisimmin Fortum (entinen Imatran Voima), vuosina 1983–1993. Viljelmät olivat tavallisella peltomaalla yhtiön Kopparnäsin tilalla Inkoossa. Tilukset oli aikoinaan hankittu Helsingin viereen kaavaillulle läntiselle ydinvoimalalle.

Näyttö oli niin vakuuttava, että valtio alkoi 1993 rahoittaa 30 eteläsuomalaista maatilaa käsittänyttä Energiatilahanketta. Sen merkittävimmät näytöt saatiin Nygårdin kartanossa.

Menetelmä ei kuitenkaan sopinut EU-komissaarien silloiseen ajatteluun. Liittymisemme unioniin 1995 poisti kyllä maatalouden ylituotannon. Liikapellot näyttivät palaavan viljalle eikä maata peltojen energiaviljelyyn enää ollut. Mutta kaksikymmentä vuotta kestänyt EU-kautemme näyttää nyt, että liikapellot eivät poistuneet. Ne muuttuivat ympäristötuetuiksi kesantopelloiksi.

Suomessa oli vuonna 2016 tällaisia peltoja yksitoista prosenttia koko peltoalasta. Näillä pelloilla voisi kasvattaa lyhyen kierron nopeasti uusiutuvaa biomassaa.

Puolassa ilmastotarpeeseen on jo kehitetty ekopajun menetelmä. Ekopaju kasvaa energiaa ja hoitaa samalla ympäristöä. Se luo ympäristöpellolle heinää runsaamman hiilen nielun.

Nopeasti uusiutuvaa energiaa pitäisi saada pian kasvamaan, ja riittävän suurilla pinta-aloilla. Komissaareille tarjottava nopeasti uusiutuva energia helpottaisi Metsä-Suomen asemaa tulevissa EU:n ilmastoneuvotteluissa.

Veli Pohjonen

Kansan Uutiset. Lukijoilta / Näkökulmia. 31.12.2016.

No comments: