Wednesday, May 11, 2016

Bioenergiaa voi uusia myös nopeasti


Euroopan unioniin ja Suomeenkin on syntynyt ilmaston asiantuntijoiden uusi koulukunta. Se nimeää metsähakkeen hitaasti uusiutuvaksi energiaksi. Koulukunta väittää että 70 vuoden kierrolla kasvatettavilla havumetsillä menee liian kauan sitoa takaisin hiilidioksidi, mikä hakkeen poltossa pääsee ilmaan.

Pääosa suomalaisia metsätieteilijöitä on toista mieltä. Kasvava metsä uusii jatkuvasti ja kestävästi energiaa, kun puuta vertaa kallioperässä fossiloituneeseen kivihiileen.

Koulukuntien kiivaasta väittelystä on seuraamuksensa. Kansainvälisiä energiarajoitteita voi tulla pitkän kierron puulle. Siksi meidän tulee varautua esittelemään Brysselissä nykyistä monipuolisempi hakkeen tuotanto. Siinä tarvitaan havupuiden lisäksi lehtipuiden lyhytkiertoviljelyä.

Lyhyen kierron (2-5 vuotta) biomassapaju on nopeasti uusiutuvaa energiaa.

Pajun viljely kehitettiin 1980-luvun maa-, metsä- ja energiatalouteen. Tavallisen metsähakkeen riittävyys huolestutti jo silloin. Metsähakkeen rinnalle esitettiin pelloilla viljeltävää energiapajun haketta.

Peltoa riitti, kun olimme ennen EU-aikaa sitkeässä maatalouden ylituotannossa. Suomen Maataloustieteellinen Seurakin puhui vuonna 1992 miljoonan peltohehtaarin ongelmasta.

Energiapajua kokeili perusteellisimmin Fortum (entinen Imatran Voima) vuosina 1983-1993. Menetelmä ei kuitenkaan sopinut tulevaan EU-ajatteluun. Liittymisemme unioniin 1995 poisti maatalouden liikapellot. Ne muuttuivat ympäristötuetuiksi kesantopelloiksi.

Pohjoisiin olosuhteisiin kehitettyä energiapajua voi istuttaa peltojen ohella myös käytettyihin turvesoihin. Ne ovat uusinta luonnonvaraamme. Niitä on jo vapautunut 40,000 hehtaaria, ja niitä vapautuu jatkossa 2,500 hehtaaria vuodessa.

Vapolla on suopohjien pajun viljelystä 2000-luvulla näyttöä aina Haapaveden Piipsannevaa myöten. Fortumin etelärannikon kokeisiin verrattuna Vapon merkittävin edistysaskel oli talvenkestävien pajulajikkeiden löytäminen turvetuotannon pääalueelle.

Suopohjien energiapajukoilla on lisäetu, nopeasti kiertävän hiilidioksidin ohella. Yksi EU:n koulukunnista karsastaa bioenergiaa silloin kun se kilpailee peltojen ruoan tuotannon kanssa. Pääosa turvesoitamme on mikroilmastoltaan liian karuja ruokavilja vehnälle. Kilpailua ruokamaasta ei suopohjilla pitäisi tulla.

Nopeasti uusiutuvaa bioenergiaa kasvavan pajun viljelyä tulisi edistää 2010-luvulla, sekä kesantopelloilla että suopohjilla. Tulevissa kansainvälisissä neuvotteluissa hakepaju vahvistaisi kotimaisen energian valikoimaamme.

VELI POHJONEN

Iijokiseutu. Kolumni. 11.5.2016.

No comments: