Saturday, September 12, 2015

Metsän kasvatustiloja tarvitaan


Metsäteollisuus on huolissaan voiko biotalouden puun käyttö lisääntyä hallituksen tavoitteen mukaisesti. Huoli ei voi johtua puun määrästä tai kasvusta metsissämme. Tämän osoittavat Luonnonvarakeskuksen metsälaskennat.

Metsämme siirtyivät alituotannosta ylituotannon tilaan 1950- ja 1960 –lukujen vaihteessa. Silloin sekä kasvu että poistuma olivat keskimäärin 53 miljoonaa kuutiota vuodessa. Jo yli puoli vuosisataa metsiemme kasvu on ollut hakkuiden yläpuolella. 2010-luvun alussa metsämme kasvoivat 106 ja niistä poistui keskimäärin 76 miljoonaa kuutiota vuodessa.

Puhe puun pulasta johtuu siitä, että yhä suurempi osa tavallisia keskikoon perhetiloja on muuttunut taannoisista metsän kasvatustiloista tämän päivän metsän omistustiloiksi. Samoin kuin pitkän aikavälin osakesäästäjä on haluton myymään osakkeitaan pörssille, metsän omistustila on usein haluton myymään puutaan teollisuudelle.

Metsän omistustilojen puun myynti takkuaa. Metsälaskenta kertoo että noin kolmannes kaikista perhemetsistä on nyt sellaisia, joissa ei ole hakattu 30 vuoteen mitään.

Nykyinen puuvarojen riittää – eipäs riitä väittely muistuttaa aikaisempien vuosikymmenten metsäkohuja. Tutkimuksella on ollut tapana vastata kohuihin kehittämällä uutta metsänviljelyä. Niin soisi tapahtuvan nytkin.

Metsäteollisuus tarvitsee tuekseen 2010-luvun metsäviljelmiä. Metsän omistustilojen puun varaan biotalous ei voi perustua. Metsätaloudessa tulisi palata puun kasvatustilojen tielle.

VELI POHJONEN

Aamulehti. Mielipide. 12.9.2015.

No comments: