Metsän viljelylaina toisi paljon hyötyjä

Lainaporkkana ohjaisi perhemetsätaloutta terveempään yrityssuuntaan. Nykyiset metsän omistustilat palautuisivat metsän kasvatustiloiksi.

Suomessa on 376,000 perheomistuksen metsätilaa eli metsälöä. Metsälön keskikoko on noin 30 hehtaaria; metsälö voi koostua useammastakin palstasta.

Metsälöt kasvavat pääosan metsäteollisuuden puusta. Puun myynti kuitenkin takkuaa. Kolmanneksella metsälöistä ei ole ollut hakkuita 30 vuoteen.

Metsälöt merkitsivät sotien jälkeiselle kansantaloudelle paljon. Valtiovalta kannusti niitä puun myyntiin ja metsänhoitoon sekä piiskoilla että porkkanoilla.

Vuonna 1995 poistunut pinta-alaverotus oli tehokkaimpia puun myynnin piiskojamme. Muistamme vuotuiset veroleimikot, jotka hakattiin metsäveron maksamiseksi.

Avohakkuilla oli vakuustalletus. Metsänviljelyn kustannusta vastaava osuus hakkuutuloa oli lukittava pankkiin, kunnes metsätilallinen pystyi osoittamaan taimikon syntyneen. Kun vakuustalletus poistui 1990-luvun alussa, metsänviljelystä poistui tämä piiska.

Porkkanoista vaikuttavin oli metsänparannuslaina. Se oli suurimmillaan 1970-luvulla, nykyrahassa 70 miljoonaa euroa vuodessa. Myös lainaporkkana poistui 1990-luvun puolivälissä.

Toinen porkkana on edelleen sovellettava suora hehtaarituki. Se oli suurimmillaan 1990-luvun alussa, nykyrahassa 95 miljoonaa euroa vuodessa. Vuonna 2015 tukiaisten (Kemera-tuen) taso oli 58 miljoonaa euroa.

Kulunut neljännesvuosisata kertoo nyt, että metsätukiaisten kaudella puun myynti lamaantui.

Porkkanoita olisi syytä punnita taas, esimerkiksi luomalla perhetiloille hakkuun jälkeisen metsänviljelyn laina. Sillä kustannettaisiin metsänhoidon alkukierron hintavat toimet kuten kantojen korjuu, maanmuokkaus, ojaperkaus, istutus, taimikonhoito, pystykarsinta ja lannoitus.

Kansantaloudelle metsän viljelylainalla olisi etuja. Ensimmäinen olisi lisääntyvä ja varmentuva myyntipuun virta. Hoitaakseen lainojaan metsätilallinen myisi puuta vuosittain. Tätä tuleva biotalous odottaa.

Toinen etu tulee työstä. Työtä syntyy kun lainarahalla maksetaan metsän istutusta tai taimikoiden perkausta. Työtä syntyy kun metsän kasvattaja tarvitsee lainojensa hoitoon hakkuita. Hän joko hakkaa puun itse tai myy työn kantohinnan kaupassa ulkopuoliselle urakoitsijalle.

Asiaa karummin katsoen: velka ajaa metsätilallisen työhön. Kansantalouden oppinut toteaa, että laina muuntuu tuoreeksi, tuottavaksi työksi. Se kestää vuodesta toiseen, niin kauan kuin lainoja on kuoletettava.

Kolmas etu tulee metsälöiden yrittäjyydestä. Toisin kuin tukiainen, laina luo yrittämiseen pitkäaikaista jännettä.

Viljelylaina on sijoitus tulevaan metsän tuotantoon. Perhemetsien lainoitus seuraisi perulaisen taloustieteilijä Hernando de Soton oppia. Jokaisen uusiutuvia luonnonvaroja kasvavan kansakunnan vaurauden juuret ovat aidon yrittäjyyden perhetiloilla.

Aito perhetila hyötyy työssään lainapääomasta. Hehtaaria tai perhetilaa kohti se voisi olla suurempi kuin tukiaiset, tämän muistamme metsänparannuslainojen kaudelta.  Metsänviljelyn laina olisi halpakorkoinen. Sen vakuus on varmin, minkä talous tuntee, eli maa itse.

Lainaporkkana ohjaisi perhemetsätaloutta terveempään yrityssuuntaan. Nykyiset metsän omistustilat palautuisivat metsän kasvatustiloiksi. Tätä maaseutu odottaa.

Metsän viljelylaina voisi olla se kiihoke, mikä lisää puun virtaa 2020-luvun biotaloudelle. Metsälöille lainoitus olisi joka tapauksessa kivuttomampi kuin metsien kiinteistövero, mitä teollisuus on uudeksi puuvirran piiskaksi myös ehdottanut.

VELI POHJONEN

Suomenmaa. Mielipide. 3.2.2017