Thursday, February 02, 2017

Puu kasvaa, komissaarit


Kasvatusmetsä nielee hiiltä
Euroopan unionin komissaarien taustalla häärii merkillinen ilmastoväki. Se nimeää suomalaisen puuvoiman liian hitaasti uusiutuvaksi energiaksi.

Puuvoimamme näyttäytynee Brysselissä vain takkapuuna tai havumetsien hakkeena. Pääosa metsäenergiaa on kuitenkin saha- ja kuituteollisuuden hukkapaloja, kuorta, purua ja sellun ohessa saatavaa ligniiniä. EU:ssa nouseva tulokas on kaupunkivoimaloiden puupelletti.

Ilmastoväki painostaa komissaareja väitteellä, että 70-100 vuoden kierron havumetsillä menee turhan kauan sitoa takaisin se hiilidioksidi, mikä puun poltossa pääsee ilmaan. Ilmasto kun lämpenee jo 35 vuodessa.

Meidän suomalaisten metsänkasvattajien sopii olla toista mieltä. Pitkässä juoksussa talousmetsiemme puu kasvaa koko ajan, uudelleen ja uudelleen. Samalla metsien alkuainehiilen pääoma eli nielu paisuu.

Luonnonvarakeskus on Hangosta Utsjoelle vedetyillä linjoillaan mitannut, että 2010-luvun puolivälissä metsissämme on puuta 2400 miljoonaa kiintokuutiota. Hakkuista ja luonnon lahoamasta huolimatta puustomme pääoma lisääntyy keskimäärin 28 miljoonalla kuutiolla vuodessa. Pankkikorkona laskien pääoma paisuu runsaan prosentin talletuskorolla.

Sähkön ja kaukolämmön voimaloissa palavan metsähakkeen varsinaiset vaihtoehdot ovat ikivanhat kivihiili ja maakaasu. Maan alta louhittuna tai pumpattuna ne hupenevat vuodesta toiseen. Samalla fossiilisen alkuainehiilen pääoma hupenee, kun se muuntuu poltossa taivaalle suitsuavaksi hiilidioksidiksi.

Puu kasvaa, komissaarit. Kivihiileen ja maakaasuun verrattuna metsämme uusivat jatkuvasti energiaa ja kierrättävät hiilidioksidia.

VELI POHJONEN

Metsälehti. Lukijalta. 2.2.2017

No comments: