Tuesday, January 03, 2017

Puu voimaili takaisin ykköseksi


Puuvoimaa tulee selluteollisuuden
sivuvirtoina, kuten kuitupuusta
Metsistä saimme eniten energiaa 1900-luvun alkupuoliskon. Vielä 1960 puuvoimaa oli puolet kaikesta energian tarpeesta. Halpa tuontiöljy oli kuitenkin tulossa. Se ohitti puun 1964. Molemmat olivat silloin 39 prosentissa.

Puu painui edelleen. Öljyvoima oli korkeimmillaan, 61 prosentissa vuonna 1973.

Vuonna 1977 Metsäntutkimuslaitoksen professori, Muhoksen koeasemankin perustanut Olavi Huikari alkoi vetää energiametsätoimikuntaa. Sen tehtävä oli suunnitella uudentyyppinen puuvoima ulkomaisen atomivoiman ja fossiilivoiman vaihtoehdoksi.

Haketta polttavat, kaukolämmön ja sähkön yhteisvoimalat tulivat energiapeliin. Metsäteollisuudessa sellutehtaat ja sahat alkoivat kehittää puuenergian teknologiaa.

Vuosittain julkaistava energiatilastomme kertoo nyt, että energiametsätoimikunnan suositukset käynnistivät muutoksen. Juuri 1977 pysähtyi puuenergian vuosia jatkunut pudotus. Puuenergian taso kävi alimmillaan 15 prosentissa.

Kehitystyötä tarvittiin silti vielä runsaat kymmenen vuotta ennen kuin puuvoima kääntyi nousuun. Se tapahtui 1991, ja siitä lähtien nousu on jatkunut. Paaluvuodeksi tuli 2012, kun puu kiri tasoihin öljyn kanssa. Molemmista saatiin 24 prosenttia.

Vuonna 2013 puu meni hivenen öljyn edelle. Vuonna 2016 puun etumatka oli jo vahvistunut. Saimme puusta 27 prosenttia, kun öljyvoimaa oli 24 prosenttia. Ydinvoima oli 18 prosentissa.

Kivihiili (8 prosenttia), maakaasu (5), turve (4) ja vesivoima (4) ovat energialähteiden keskisarjaa. Tuulivoima nousee suhteellisesti nopeimmin, mutta se on vielä piensarjaa. Saamme siitä yhden prosentin koko energiastamme.

Puuvoima on käsitteenä yleisesti ajateltua laajempi. Tuttua klapia, haketta tai pellettiä puupolttoaineista on yhteensä vain viidennes. Pääosan puuvoimasta jalostaa metsäteollisuus: yhtäältä sellun sivutuote ligniinistä, toisaalta kuoren, purun ja hukkapalojen jätteestä.

Puuvoima pitää osansa, kun sahateollisuus laajenee ja energialtaan yli omavaraiset sellutehtaat käyvät täysillä. Varma metsien energian hyödyntäjä ja lisääjä on nouseva biotalous, tuottipa se metsistämme jotain uutta arvotuotetta kuten Stora Enson Imatran tehdas muovia korvaavaa mikrokuitusellua tai Enon tehdas vaatteeksi menevää, puuvillaa korvaavaa liukosellua.

Edistyksellisin on Äänekosken biotuotetehdas, missä puuvoima tarkoittaa biosähköä, prosessihöyryä ja kaukolämpöä. Esimerkiksi sähköä tehdas tuottaa 2,4 –kertaisesti omaan tarpeeseen verrattuna.

Toinen puuvoiman nouseva sektori on liikenne. Suomessa on Liikenneviraston laskelman mukaan kaksi miljoonaa bensiiniautoa ja miljoona dieselautoa vuonna 2030. Olemme luvanneet EU:lle sekoittaa tankkiin biopolttonestettä. Sitä aletaan valmistaa yhä selvemmin puusta.

Jakeluyhtiö St1 on jo rakentanut sahanpuruun pohjaavan bioetanolin laitoksen Kajaaniin. Metsäyhtiö UPM myy mäntyöljystä valmistamaansa BioVernoa dieselautoihin. Kiinalainen bioenergian yhtiö Kaidi suunnittelee isoa biodieselin laitostaan Kemiin. Raaka-aine on energiapuu.

Puu voimaili takaisin energiamme ykköseksi. Puun osuus kasvaa edelleen kun biotalous maassamme vahvistuu.

VELI POHJONEN

Tervareitti. Mielipide. 3.1.2017

No comments: