Wednesday, February 08, 2017

Puuvillaa puusta


Kemijärvellä vaikuttanut massaliike esitti vuonna 2008, että pohjoinen Stora Enson tehdas alkaisi tuottaa paperisellun sijasta liukosellua.

Liukosellu on sanana meille outo, mutta se koskettaa meitä hyvin läheltä. Tarkistapa T-paitasi tai muun ihokkaasi helmassa oleva valmistelipuke. Lukeeko siinä puuvillan sijasta viskoosi?

Viskoosi on puuperäistä vaatekuitua, jonka esiaste liukosellu on. Sen kysyntä maailmalla kasvaa sitä mukaa, kun puuvillapeltoja tarvitaan yhä enemmän viljalle.

Viskoosikuidusta odotetaan puuvillan korvaajaa. Stora-Enso lopetti Kemijärven tehtaansa todeten, että liukosellu ei kuulunut tuotevalikoimaan.

Tilanne muuttui neljässä vuodessa. Stora-Enso aloitti kesäkuussa liukosellun tuotannon Enocellin tehtaalla Uimaharjussa. Koivusta ja haavasta peräisin oleva tuote menee Kiinaan muutamalle suurelle tekstiilin valmistajalle.

Puuperäisten vaatekuitujen kysyntä kasvaa nyt maailmalla. Se kasvaa väkiluvun myötä ja elintason nousun myötä voimakkaasti. Samaa ei voi enää sanoa digitaalisen ajan paperista.

Viskoosilangan tarvitseman liukosellun tuotanto näyttää löytäneen markkinaraon. Puuvillan ongelmat antavat sille lisää tilaa.

Kemijärven massaliikkeen varhaista ehdotusta kannattaisi harkita maassamme laajemminkin. Puuvillaa voi tehdä Suomen puusta.

Veli Pohjonen

Savon Sanomat. Lukijan Sanomat. 28.11.2012

No comments: