Hieskoivusta lisäpuuta biotaloudelle

Nyt kun metsäteollisuus suunnittelee uusia biotuotteen tehtaita Äänekoskelle, Kuopioon Kajaaniin ja Kemijärvelle, normaalin kuitupuun riittävyys on alkanut taas puhuttaa. Kemiin suunnitellusta biodieselin jalostamosta on puolestaan tulossa Suomen suurin energiapuun ostaja. Jalostamo tarvitsee sitä kaksi miljoonaa kiintokuutiometriä vuodessa.

Vaikka Luonnonvarakeskus vakuuttaa normaalipuun riittävän, uusia mahdollisuuksia tarvitaan. Sellainen on suoperäisten maiden vesametsien viljely.

Vesovan hieskoivun kasvatusta ajoi jo 1970-luvun lopulla vaikuttanut maa- ja metsätalousministeri Johannes Virolaisen asettama energiametsätoimikunta. Mietinnössään vuodelta 1979 toimikunta esitti, että maassamme tulisi varata 750,000 hehtaarin pinta-ala hieskoivulle. Energiapuun tarve oli syntynyt silloisista öljykriiseistä. Hieskoivua hakkeeksi haluttiin suoperäisiltä mailta.

Metsäntutkimuslaitos perusti Kannukseen energiametsäkoeaseman. Vesametsätalouden tutkimus alkoi.

Myötätuntoa vesametsät eivät alussa juuri saaneet. Jo 1980 Keskusmetsälautakunta Tapion johtaja Pentti Takala varoitti, että ”yksityismetsälakia valvovien viranomaisten piirissä suhtaudutaan varsin epäilevästi vesametsäkasvatukseen”. Metsäprofessori Matti Kärkkäinen ihmetteli 1982, että ”tukehtuuko Metsäntutkimuslaitos vesakoihin”. Hänen työtoverinsa, professori Kullervo Kuusela julisti puolestaan 1983 Ylivieskan metsänhoitoyhdistyksen kokouksessa, että ”hieskoivu on metsiemme hukkakaura”.

Kannuksessa vietiin silti sitkeästi läpi yli 30 vuotta kestänyt tutkimus. Metsätalouteemme löytyi ennen tuntematon mahdollisuus.

Hieskoivu soveltuu parhaiten turvesuon pohjille. Niillä se kasvaa biomassaa puulajeista varmimmin. Energian tuotanto jatkuu puuhakkeena, kun jyrsinturpeen nosto on päättynyt.

Hieskoivun kasvatus noudattaa 2010-luvun kiertokulkutaloutta. Kun turpeennosto on päättynyt, pohjaturvetta on edelleen 20-30 senttimetrin kerros. Se lannoitetaan hakevoimalasta saatavalla puun tuhkalla. Tuhka kalkitsee pohjamaan, poistaa sen happamuuden, ja saa maan bakteerit eloisiksi. Ne irrottavat turpeen humuksesta typpeä.

Tuhkattu kasvualusta on ihanteellinen hieskoivulle. Se metsittyy suopohjilla parissa vuodessa itsestään. Syntyy sankka vesakko niin, että yhdellä neliömetrillä kasvaa viitisen tainta. Vesakko kasvaa harventamattomana 20-25 vuotta, minkä jälkeen se puidaan oksineen hakkeeksi. Hieskoivun vuosikasvu suopohjalla ylittää keskiarvon, minkä Suomen metsät kasvavat hehtaaria kohti. Jos suopohjan metsikölle haluaa vielä lyhyempää, alle kymmenen vuoden kiertoaikaa, hieskoivun voi vaihtaa vesovaan pajuun.

Haketuksen jälkeen alue lannoitetaan taas puun tuhkalla, ja uusi hieskoivun sato kasvaa kantovesoina. Sankka vesakko tarvitsee kasvuunsa vettä, ja sitä suopohjilla riittää. Vesakot haihduttavat kasvukauden päivinä taivaalle kuutioittain kosteutta, mikä muuten valuisi suo-ojista puroihin, jokiin ja järviin.

Vakuuttavan pitkäaikaiset, 1980-luvulla aloitetut hieskoivun kokeet on tehty Haapaveden Piipsannevalla ja Limingan Hirvinevalla. Niitä seurattuaan Vapo aloitti käytännön kasvatuksen. Se tuhkalannoitti keväällä 2015 suopohjia yhtensä 2000 hehtaaria. Ne ovat parhaillaan siementymässä hieskoivulle.

Turvesuonpohjat ovat metsätaloutemme uusi maavara. Suopohjia on vapautunut jo 40,000 hehtaaria, ja niitä vapautuu vuosittain 2500 hehtaarin vauhdilla. Turvetuotanto jatkuu maassamme ainakin niin kauan kuin nykyiset kaukolämmön ja –sähkön voimalat pidetään kunnossa. Biotalous saa lisää hieskoivun kasvumaata vielä kymmeniä vuosia.

VELI POHJONEN

Uutis-Jousi. Mielipide. 14.4.2016