Saturday, April 08, 2017

Metsämme nielevät hiiltä


EU-komissaarien taustalla ja meilläkin vaikuttaa merkillinen ilmastoväki. Väki nimeää suomalaisen metsän liian hitaasti uusiutuvaksi energiaksi. Äärimmillään metsien biotalous mustataan ilmastolle turmiolliseksi toimeksi.

Suomalainen, vuodesta toiseen yhä enemmän puuta kasvattanut metsäväki on ymmällään. Hämmennyksen taustalla on Euroopan unionin vaikeaselkoinen hiilen nielulaskenta. Sekaisin ovat menneet laskennan derivaatta ja integraali tavalla, mitä kevään ylioppilaskirjoituksissa matematiikkaa kirjoittanut suomalainen abiturientti ei olisi kestänyt.

Tieteessä nielut ja niiden vastakohta lähteet juontuvat käsitteinä 1950-luvun Yhdysvaltoihin, Massachusetts osavaltion MIT-yliopistoon. Siellä tietojenkäsittelyn oppi-isä Jay Wright Forrester loi aiheeseen systeemidynamiikan teorian. Maailman tason sovelluksensa teoria sai 1970-luvulla, Rooman Klubin ”Kasvun rajat” hankkeessa.

Rooman klubi vertaili yhtäältä miten ihmiskunnalle riittävät uusiutumattomien ja uusiutuvien raaka-aineiden lähdevarastot. Toisaalta klubi pohti onko maapallolla riittävästi nieluvarastoja vastaanottamaan elintasomme nousun aiheuttamat jätteet.

Ilmakehää lämmittävän liikahiilen alkuperäinen lähdevarasto on öljyssä, kivihiilessä ja maakaasussa. Niistä saa alkunsa fossiilisen hiilen lähdevirta, hiilidioksidina taivaalle.

Kiertotalous luo hiilelle vastakkaisia varastoja, nieluvarastoja. Ne vähentävät ilmakehään kertyvää hiilidioksidia. Suomalainen metsä on tällainen, varma hiilen nieluvarasto (integraali). Onnistunut metsänhoitomme takaa, että varastoon käy hiilen vuotuinen nieluvirta (derivaatta).

Luonnonvarakeskus (Luke) on Hangosta Utsjoelle vedetyillä linjoillaan mitannut, että 2010-luvun puolivälissä metsissämme on puuta 2 400 miljoonaa kiintokuutiota. Kun runkopuun oheen lasketaan oksat ja juuret, metsiemme hiilen nieluvarasto eli integraali on noin 850 miljoonaa tonnia, alkuainehiileksi laskettuna.

Hakkuista ja luonnon lahoamasta huolimatta puustomme pääoma lisääntyy keskimäärin 28 miljoonalla kuutiolla vuodessa. Hiilen nieluvarasto vastaavasti paisuu hiilen nieluvirralla eli derivaatalla. Se on noin kymmenen miljoonaa tonnia vuodessa, alkuainehiiliksi laskettuna.

Pitkässä juoksussa talousmetsiemme puu kasvaa koko ajan, uudelleen ja uudelleen. Samalla metsien alkuainehiilen varasto paisuu. Luken jatkuva metsämittaus kertoo, että hiilen nieluvirta on näyttävä vuodesta toiseen. Jokaista suomalaista kohti alkuainehiiltä virtaa metsiimme 1 800 kiloa vuodessa.

Uusiutuvaa metsää yhä ansiokkaammin kasvattava metsätaloutemme toivoo, että Suomen onnistuisi pitää tulevissa EU:n ilmastoneuvotteluissa puu parhaana uusiutuvana energiana.

Metsämme nielevät hiiltä. Puustossamme on sekä vahva hiilen integraali että vuodesta toiseen mitattava hiilen plusmerkkinen derivaatta.

VELI POHJONEN

Iisalmen Sanomat. Mielipidekirjoitukset. 8.4.2017

No comments: