Thursday, January 19, 2017

Metsän viljelylainalle tarvetta


Suomessa on 376'000 perheen, kuolinpesän tai verotusyhtymän metsätilaa eli metsälöä. Sen keskikoko on 30 hehtaaria.

Metsälöt kasvavat pääosan metsäteollisuuden puusta. Puun myynti kuitenkin takkuaa. Kolmanneksella metsälöistä ei ole ollut hakkuita 30 vuoteen.

Metsälöt merkitsivät sotien jälkeiselle kansantaloudelle paljon. Valtiovalta kannusti niitä puun myyntiin sekä piiskoilla että porkkanoilla.

Piiska oli vuonna 1995 poistunut pinta-alaverotus. Muistamme vuotuiset veroleimikot, jotka hakattiin metsäveron maksamiseksi.

Porkkanoista vaikuttavin oli metsänparannuslaina. Se oli suurimmillaan 1970-luvulla, nykyrahassa 70 miljoonaa euroa vuodessa. Myös lainaporkkana poistui 1990-luvun puolivälissä.

Toinen porkkana oli suora hehtaarituki. Se oli suurimmillaan 1990-luvun alussa, nykyrahassa 95 miljoonaa euroa vuodessa. Vuonna 2015 metsätukiaisten (Kemera) taso oli 58 miljoonaa euroa.

Kokemus kertoo nyt, että hehtaarituen kaudella puun myynti lamaantui.

Porkkanoita olisi syytä punnita taas, esimerkiksi luomalla hakkuun jälkeisen metsänviljelyn laina. Sillä kustannettaisiin alkukierron hintavat toimet kuten kantojen korjuu, maanmuokkaus, ojaperkaus, istutus, taimikonhoito, pystykarsinta ja lannoitus.

Metsän viljelylainalla olisi kansantaloudelle kolme etua. Ensimmäinen olisi lisääntyvä myyntipuun virta. Hoitaakseen lainojaan metsätilallinen myisi puuta vuosittain. Tätä tuleva biotalous odottaa.

Toinen etu tulee työstä. Työtä syntyy kun lainarahalla maksetaan metsän istutusta, taimikoiden perkausta tai ensiharvennusta. Työ ulottuu ulkopuolisillekin, kuten metsäojia perkaavalle urakoitsijalle.

Työtä syntyy, kun metsän kasvattaja tarvitsee lainojensa hoitoon hakkuita. Hän joko hakkaa puun itse tai antaa työn urakoitsijalle.

Asiaa karummin katsoen: velka ajaa metsäyrittäjän työhön. Kansantalouden oppinut toteaa, että laina muuntuu tuoreeksi, tuottavaksi työksi. Se kestää vuodesta toiseen, niin kauan kuin lainoja on kuoletettava.

Kolmas etu tulee metsälöiden yrittäjyydestä. Toisin kuin tukiainen, laina luo yrittämiseen pitkäaikaista jännettä.

Viljelylaina on sijoitus tulevaan metsän tuotantoon. Perhemetsien lainoitus seuraisi perulaisen taloustieteilijä Hernando de Soton oppia. Jokaisen uusiutuvia luonnonvaroja kasvavan kansakunnan vaurauden juuret ovat aidon yrittäjyyden perhetiloilla.

Lainaporkkana ohjaisi perhetiloja terveempään yrityssuuntaan. Nykyiset metsän omistustilat palautuisivat alkuperäisiksi metsän kasvatustiloiksi. Tätä maaseutu odottaa.

Veli Pohjonen

Haukivuoren Seutu. Mielipide. 19.1.2017.

No comments: