Sunday, April 02, 2017

Pelletissä avain uusiutuvan energian lisäämiseen


Euroopan unioni laskee uusiutuvaksi energiaksi bioenergian, vesivoiman, biokaasun, aurinko- ja tuulivoiman, sekä joukon meille oudompia luonnonvoimia kuten aaltoenergian ja vuoroveden.

Maaliskuussa 2007 unionin johtajat päättivät nostaa uusiutuvan energian yhteisen osuuden 20 prosenttiin. Nyt se on koko unionin tasolla mitättömät kuusi ja puoli prosenttia. Öljyn, kivihiilen, maakaasun ja muun kertakäyttöenergian asema on Euroopassa edelleen vahva, yli 90 prosenttia.

SUOMI NÄYTTÄÄ MALLIA EU:SSA

Aikaa muutokselle on vuoteen 2020. Suomelle yleistavoite oli helppo hyväksyä, sillä me olemme sen jo saavuttaneet. Energian koko tuotannostamme laskien uusiutuvien osuus on 24 prosenttia.

Valtaosa, 20 prosenttiyksikköä on bioenergiaa, mikä meillä on metsäenergiaa. Loput kolme prosenttia saamme vesivoimasta. Tuulivoima on hyvästä näkyvyydestä, paljosta puheesta ja mittavista tukitoimista huolimatta edelleen pikkutekijä. Meillä sen osuus on vain prosentin kymmenyksen luokkaa. Vielä vähäisempiä ovat bioetanoli, biodiesel, biokaasu, ruokohelpi ja aurinkovoima: niitä ei näy tilastossamme ollenkaan.

Suomen lisäksi vain kolme muuta EU-maata ovat jo päässeet yli 20 prosentin uusiutuvien tavoitteen. Ylivoimainen ykkönen on metsävaltainen Latvia (40 pros.). Ruotsin korkea osuus (30 pros.) selittyy osaksi naapurimme vesivoimalla. Itävalta (21 pros.) on vahva metsäenergian maa ja muistuttaa siinä suhteessa Suomea.

Vuoden 2008 alkupuolella sovitaan miten korkeaksi uusiutuvien osuus nousee kussakin EU:n jäsenmaassa. Joukossa on maita, esimerkiksi Iso-Britannia ja Belgia, joilla on uusiutuvaa energiaa vain 1-2 prosenttia.

Koska olisi mahdoton vaatia näitä nousemaan pikavauhtia lähes tyhjästä 20 prosenttiin, myös Suomen kaltaisten, uusiutuvaa energiaa jo pitkään kehittäneiden maiden on edelleen nostettava osuuttaan. Tässäkin toteutuu EU:n perushengen mukainen yhteinen taakanjako.

KÄÄNNE 1970-LUVUN ÖLJYSODISTA

Kun fossiilinen öljy virtasi 1900-luvulla talouteen, uusiutuvien energialähteiden osuus laski. Suomessa se kävi alimmillaan 11 prosentissa, vuonna 1976.

Juuri noihin aikoihin energiataloudessamme havahduttiin. Vastikään oli käyty Lähi-idän sota, joka kolminkertaisti öljyn hinnan. Öljyn riittävyys koko maapallolla alkoi huolestuttaa ensimmäisen kerran.

Metsäntutkimuslaitoksen professori Olavi Huikari ehdotti energiapolitiikan neuvostolle, että puu tulisi palauttaa kotimaiseksi energialähteeksi, mutta se tulisi tehdä uuden ajan menetelmin. Eduskunta myönsi Metsäntutkimuslaitokselle Huikarin esittämät tutkimusmäärärahat.

Hakevoimaloiden rakentaminen pantiin alulle. Metsäteollisuus alkoi kehittää energiaa säästävää puuvoimateknologiaa. Uusiutuva energia on maassamme ollut siitä lähtien nousussa. Jos pystymme pitämään saman kehitysuran, uusiutuvan energian osuus nousee 34 prosenttiin vuonna 2020.

Kaikesta puusta tulee kuorta, sahauksesta purua ja sellunkeitosta mustalipeää. Vielä 1960-luvulla niitä ajettiin kaatopaikalle tai laskettiin vesistöihin. Nyt puusta ei tule enää jätteitä vaan sivuenergiaa. Uudella teknologialla metsäteollisuus muuntui öljyn ja kivihiilen kuluttajasta puusähkön tuottajaksi.

Juuri metsäteollisuuden puuvoima nosti uusiutuvan energiamme jo 1998 yli 20 prosentin paalulukeman. Puuvoima nousee edelleen, tasatahtia lankun ja paperin tuotannon mukana, mutta ei enää suurin harppauksin kuten 1990-luvulla. Lähivuosina metsäenergian nousu on haettava perinteisen teollisuuden ulkopuolelta.

METSÄHAKE JA PELLETTI UUDET ENERGIATUOTTEET

Hallitus teki vuonna 2005 päätöksen metsähakkeen tuotannon lisäämisestä. Nyt sitä tuotetaan runsaat kolme miljoonaa kuutiometriä, mikä vastaa noin viittä prosenttia kaikesta metsänhakkuustamme.

Päätös kolminkertaistaa metsähakkeen tuotannon ja saavuttaa vuoteen 2012 mennessä energiakakusta viiden prosentin siivun. Nyt olemme kahden prosentin tasolla.

Vielä nopeammin nousee puupellettien tuotanto. Ensimmäinen tehtaamme aloitti 1998 Vöyrissä. Sen vuosituotanto oli 10'000 tonnia. Viime vuonna maassamme oli 17 pellettitehdasta, joiden yhteenlaskettu tuotanto oli 300'000 tonnia. Uusia pellettitehtaita on rakenteilla useita, muun muassa maamme suurin, 160'000 tonnia vuodessa tuottava laitos Hollolan kuntaan. Jo vuoteen 2010 mennessä pelletin tuotantomme nousee miljoonaan tonniin.

Pelletin vaikutus uusiutuvan energian prosenttipelissä on yksinkertainen: uusiutuvien energialähteiden osuus nousee yhdellä prosenttiyksiköllä aina miljoonaa pellettitonnia kohti.

LÖPÖN TUKEMINEN KIUSAA PELLETTIÄ

Pääosa pellettiämme menee Ruotsiin. Suurin käyttäjä on Tukholman esikaupungissa Hässelbyssä sijaitseva kaukolämpövoimala. Se luopui jo 1990-luvulla hiilidioksidipäästöjä aiheuttavasta kivihiilestä ja korvasi sen pelletillä.

Vaikka Tukholman esimerkki on meille näyteikkunassa, ja Hässelbytä pyörittää oma Fortumimme, pelletti ei ole kelvannut Suomeen. Hollolassa tuotettava pelletti vietäneen puolestaan Saksaan.

Pelletin kotimaista läpimurtoa hidastaa se, että löpö eli tuettu kevyt polttoöljy on meillä hintamittarina kaikissa vertailuissa. Löpön tuki on tulpannut pellettiä ja muutakin metsäenergiaa iät ja ajat. Ruotsista ja Saksasta löpö ja dieselin kaksihintajärjestelmä puuttuvat.

UUSIA BIORAAKA-AINEITA TARVITAAN

Pelletissä on avain uusiutuvan energian osuuden seuraavaan nostoon. Myös meillä on koko joukko kivihiilivoimaloita, jotka joutuvat arvottamaan hiilidioksidinsa lähivuosina ja harkitsemaan päästöttömiä vaihtoehtoja.

Miksemme voisi vähentää kivihiiltä Ruotsin mallin mukaan? Voisimme polttaa pellettimme itsekin, vähentää hiilidioksidin päästöjä ja nostaa uusiutuvan energian osuutta. Voisimme samalla jatkaa mallikasta uusiutuvan energian nousu-uraamme.

Pellettiteollisuus on nykyisin kytköksissä sahateollisuuteen. Pelletiksi puristetaan jo sahojen kaikki höylänlastu ja purukin osaksi. Kun kivihiilen korvaaminen alkaa isossa mitassa, sahateollisuus ei pysty toimittamaan kaikkea pelletin raaka-ainetta. Hollolan uusi tehdas on jo varautunut jalostamaan pelletiksi myös metsähaketta ja jopa kantoja.

Kun metsähaketta tarvitaan myös lämpöön ja sähköön eikä kukaan halua paperipuun päätyvän energiaksi, pellettiin tarvitaan pian uusia bioraaka-aineita. Jo tutkittavina ovat ruokohelpi ja viljelty lyhytkiertopuu.

VELI POHJONEN

Turun Sanomat. Alio. 8.12.2007

No comments: