Sunday, May 28, 2017

Antti Chydeniuksen oivallus


Aina Alavetelin kappalaisen Antti Chydeniuksen ajoista, 1760-luvulta lähtien, talousoppineet ovat pohtineet kansakunnan hyvinvoinnin olemusta. Miten se syntyy, miten se lisääntyy ja miten se pysyy?

Jo varhain hyvinvoinnin alkulähteeksi ymmärrettiin luonnonvarat ja niiden kestävästi korjattava kasvu.

Chydeniuksen suuri oivallus oli vapauttaa ulkomaan kauppa. Kun hänen neuvoaan seurattiin, Suomelle rupesi syntymään vaurautta metsän luonnonvaroista.

Englantiin viety Kainuun terva oli lisääntyvän hyvinvoinnin perusta 1700-luvun lopulla ja 1800-luvun alussa. Sahatavara ohitti viennissä tervan 1830-luvulla. Paperi ohitti sahatavaran 1930-luvulla.

Metsän vuodentulo, sen jalostus ja jalosteiden ulkomaan kauppa tekivät Suomesta länsimaisen hyvinvoinnin maan.

1960-luvulla talouteemme juurtui uusi suunta, kasvutalouden suunta. Kasvutaloudeksi sanotaan aatetta, jonka mukaan lähes kaiken, mitä kansantaloudessa voi mitata - kansantuotteen, kulutuksen, verotulojen, raaka-aineiden tuotannon, energian käytön - piti kasvaa määräprosentti vuosittain.

Kasvutalous opetti, että tuotannon ja kulutuksen prosenttiautomaatti johtaa kansantalouden pyörät kiihtyvään liikkeeseen. Se taas takaa täyden työllisyyden, vaurautta ja sosiaalista hyvinvointia jaettavaksi kansalaisille.

Kasvutalouden käyttövoimaa oli halpa tuontiöljy. Se vauhditti erityisesti raskasta, energiavaltaista teollisuutta.

Talous kasvoi koko 1960-luvun. Mutta halpa öljy oli väliaikainen harhakuva. Kun Lähi-Idän sota 1973 nosti öljyn hinnan, se sysäsi kansantalouden muutokseen, joka seuraavan parinkymmenen vuoden aikana murensi kasvutalouden perustan.

Kasvutalous ei ollut kestävää

Viimeistään 1980-luvun lopussa opimme, että meille kasvutalous ei ollut kestävää taloutta. Kasvutalouden perustan mureneminen vei meidät käsittämättömään lamaan, työttömyyden ennätyslukemiin ja yhä lisääntyvään ulkomaan velkaan.

Valtio velkaantui, kun kansantaloutemme ei pystynyt tuottamaan enää niin paljon, että kaiken kattava prosenttikasvu olisi kyetty ylläpitämään, niin että tulomme olisivat riittäneet kattamaan menot.

Toki velanoton taustalla on ajatus, että kun hyvä aika tulee, se tulee sellaisella voimalla, että voimme maksaa velkamme pois. Mutta jos hyvä aika ei tule entisin, kasvutalouden opein, pääsemmekö velastamme eroon?

Vuoden 1994 lopussa valtiolla oli ulkomaan velkaa 260 miljardia markkaa. Velan suuruus on jo ylittänyt käsityskykymme. Velasta saa harmaan aavistuksen, kun sitä vertaa metsään.

Meillä on metsää 23,2 miljoonaa hehtaaria. Jos se kaikki olisi ulkomaan velan vakuutena, hehtaarin vakuusarvoksi tulee 11 200 mk.

Näin laskien ulkomaan velka on jo ylittänyt metsiemme arvon, sillä metsähehtaarin keskihinta koko maassa on vain 10 000 mk, eikä vakuusarvoksi voine laskea kuin 6000 mk hehtaarilta. Metsämme on pantattu kahteen kertaan valtion velan vakuudeksi.

Tai toisin laskien: maaliskuun 1995 pystymyyntihinnoin metsiemme arvo, luonnonsuojelualueet mukaanlukien, on 276 mrd mk. Pystypuilla voisimme vielä velkamme.

Velanmaksun lopputulos olisi tosin järkyttävä. Metsämme olisi aukeaksi hävitetty pienpuita myöten.

Kaikkia kansantaloutemme valintoja tulisi tarkastella entistä huolellisemmin vasten ulkomaan velkaa: lisäämmekö sitä, vai vähennämmekö sitä. Kaipaamme hankkeita, jotka luovat kansantalouteen tuoretta rahaa. Tuoretta rahaa ei synny, jos rakennamme esimerkiksi teitä tai rautateitä.

Tuoretta rahaa metsiä hyödyntämällä

Tuoretta rahaa ulkomaan velan maksuun syntyy vain hankkeissa, jotka luovat välittömästi uutta tuotantoa, jota jalostamme mahdollisimman pitkälle, ja joka johtaa vientikauppaan.

Talousmetsiemme lisääntyneiden puuvarojen hyödyntäminen on juuri tällainen hanke. Tuoreen rahan alkulähde on ilmainen aurinkovoima, millä metsämme kasvavat.

Paluuta menneen ajan kasvutalouteen ei enää ole. Metsän ja sen perustuotannon merkitys taloudessamme korostuu 1990-luvulla ja uudessa EU-tilanteessa entistä selvemmin. Euroopan Unionissa olemme bioyhteiskunta, joka saa raaka-aineita ja voimaa metsän kasvusta.

Metsän kasvussa on edelleen vaurautemme alkulähde. Vauraus lisääntyy ja tuottaa ylijäämää sekä ulkomaan velan maksuun että kansalaisille hyvinvoinniksi, kun hyödynnämme ja jalostamme puuta entistä taitavammin, kestävän talouden periaattein ja ympäristömyötäisin menetelmin.

Antti Chydenius on meille edelleen hyvä opas.

Veli Pohjonen

Metsälehti. Kolumni. 6.4.1995

No comments: