Wednesday, September 30, 2015

Biotalous hakee metsän uusia arvoketjuja


Aina taloustieteilijä Antti Chydeniuksen aikoihin, 1760-luvulle asti esi-isämme pohtivat, mistä kansakunnan vauraus syntyy. Chydenius ehdotti, että ulkomaan kauppa on vapautettava. Suomalaista tervaa tulisi myydä Eurooppaan ja kauemmaksikin. Ruotsi halusi pitää kaupan rajana Tukholman kamareita.

Kun Chydeniuksen ehdotusta seurattiin, meille rupesi syntymään vaurautta. Englantiin viety terva nosti Suomen eurooppalaiseksi taloustekijäksi 1700-luvun lopulla.

Terva on esimerkki yksinkertaisesta vaurauden arvoketjusta. Se alkaa metsän perustuotannosta. Ketjussa on linkki tuotteen jalostusta. Tuotetta myydään kotimaan kaupassa. Täydelliseksi arvoketjun tekee vienti. Vauraus syntyy kun tuotetta viedään massoittain.

Tervasta lähtien vientiin tähtäävä metsätaloutemme on seurannut Chydeniuksen oppeja. Sahatavara ohitti tervan 1830-luvulla, paperi sahatavaran 1930-luvulla. Tämän mukaan jokin uusi vientituote ohittaa paperin 2030-luvulla.

Pelletistä oli tulla arvoketjun tuote. Kymmenen vuotta sitten veimme pellettiä muualle Eurooppaan. Aiheeseen panostettiin taannoisen tervan tavoin. Pellettiä oli ajatus tehdä sahanpurun ja kutterin lisäksi myös ensiharvennuksen energiapuusta ja viljellystä pajusta.

Euroopan unionin sekava ilmastopolitiikka sai kuitenkin aikaan, että aloimme hyljeksiä pellettiä. Kun EU laski hiilidioksidin vähennyksen vain pelletin polttajamaalle, pelletin tuottajamaa ei hyötynyt. Pelletin vientiä Suomesta polttoon muualle Eurooppaan oli paras jarruttaa.

Toimimme puupelletissä vastoin Chydeniuksen oppia. Se näkyy nyt metsätaloudessamme. Pelletin tuotanto kääntyi maassamme laskuun 2008. Ensiharvennusten energiapuu ja energiapaju eivät käy kaupaksi. Vuonna 2014 pelletin vienti oli enää neljännes huipputasostaan.

Biotalous hakee parhaillaan tuotteita, joille voi rakentaa täydellisen Chydeniuksen arvoketjun. Yhä keskeisemmäksi on noussut biomassan alkuaine hiili. Sitä on puun kuiva-aineesta 50 prosenttia. Mitä muuta kuin sellua, kartonkia ja paperia biotalous voisi puun hiilestä valmistaa?

Liukosellu ja sen tekstiilit on tunnettu jo vuosia. Maailmanmarkkinoilla liukosellu ottaa tilaa yhtäältä uusiutuvalta puuvillalta ja toisaalta öljyperäiseltä nailonilta. Liukosellua viedään Suomesta Kiinaan, Stora Enson Enon tehtailta.

Kuuma tutkimusaihe on kappaletulostus eli 3D-tulostus. Lappeenrannan teknillinen yliopisto on mukana hankkeessa, missä kappaletulostin voi työstää erilaisia huonekalujen osia. Tässä kappaletulostin käyttää raaka-aineenaan lankaa, joka koostuu puukuituun pohjautuvasta massasta. Kappaletulostimilla on tehty myös hirsitaloihin erikoisosia.

Tuorein esimerkki lupaavasta alkuainehiilen uudesta jalosteesta on grafeeni. Se löydettiin 2004, ja löytäjät saivat Nobelin jo 2010.

Grafeeni on kestävin tunnettu aine maailmassa, vetolujuudeltaan 200-kertainen teräkseen verrattuna. Grafeeni on tyypiltään vain yhden atomikerroksen hiiliverkko, eräänlainen huippuohut ja -sitkeä hiililakana. Grafeeni johtaa hyvin sähköä, jopa 1000 kertaa kuparia nopeammin. Grafeeni parantaa nykyaikaisten litiumakkujen tehoa entisestään. Grafeeni on yksi tämän hetken materiaalitekniikan tutkituimmista orgaanisen hiilen aiheista.

Grafeenia valmistettiin ensin uusiutumattomasta grafiitista. Grafiitti on kivihiilen tapainen, maasta kaivettava hiilen mineraali. Grafiittia louhitaan eniten Kiinassa.

Vuonna 2015 australialaiset tutkijat onnistuivat tekemään grafeenia puuöljyn hiiliketjusta. Puuöljy oli uutettu paikallisen teepuun lehdistä.

Löytö oli käänteen tekevä. Tapahtui siirtymä uusiutumattomasta grafiitista uusiutuvaan puuhun.

Biotaloutta kiinnostavat nyt puulajit, joissa on mahdollisimman puhtaita hiiliketjuja niin että ketjuista voisi helposti jalostaa grafeenin hiililakanan. Jos hiilen nanotutkimus etenee ennusteidensa mukaan, uusiutuvaa grafeenia tarvitaan 2030-luvun maailman kaupassa paljon. Toivoa sopii, että parhaiten siihen käy raaka-aineeksi pohjoisen metsissä viljeltävä puhdas puu.

VELI POHJONEN

Karjalainen. Mielipide. 30.9.2015.

No comments: