Kantojen biomassaa ei syytä unohtaa

Metsissämme väännettiin taannoin kantoja kaskesta. Kaskimaan penkalla kuivuneet kannot menivät energiapuuksi pientilojen pirtteihin.

Kannot olivat mielessä professori Ransa Olavi Huikarilla, kun hän vuonna 1972 kutsui Padasjoen kokeilualueelle kansainvälisen metsätiedemiesten joukon. Huikari esitteli vieraille ojikkojen metsänviljelyn, missä kasvaneesta puustosta korjataan myös kannot. Huikari laski kannoille 10-40 prosentin lisän biomassan tuotokseen.

Selluteollisuus kiinnostui. Sellun menekki oli silloin maailmalla myötätuulessa. Puhuimme uhkaavasta puupulasta, nykypäivän malliin. Joutseno Pulp rakensi 1973 kantojen murskausaseman, josta tehdas saisi lisää sellun raaka-ainetta.

Kun tehdaspäähän tuli kysyntää, metsäpää toimi. Keksijä Kyösti Pallari patentoi 1974 kaivinkoneen puomiin kiinnitettävän, kantoja halkovan kouran. Kantoja ei tarvinnut enää ihmisvoimin maasta vääntää. Pallarin kantoharvesterista tuli sittemmin kantotyömaiden peruskone.

Keksinnöstä käytäntöön kestää yhden sukupolven verran, niin tässäkin. Kantojen korjuu ei vielä viime vuosisadan puolella käynnistynyt, ei soilla eikä kankailla.

Kantohakkeen kausi alkoi vuonna 2000. UPM-Kymmene nosti ensimmäiset 5000 kiintokuutiota. Ne haketettiin Jämsänkosken voimalaan.

Seuraavan kymmenen vuoden aikana kantojen käyttö nousi miljoonaan kuutioon. Lisäys oli 200-kertainen. Kyseessä on talousmetsien menestystarina, mihin tuskin mikään muu metsän tuote on kymmenessä vuodessa pystynyt. Biotalous hakee 2020-luvulla jotain vastaavaa.

Vuonna 2013 kantohaketta poltettiin 1,2 miljoonaa kiintokuutiota. Sen jälkeen kantoenergia on notkahtanut halvan ulkomaan sähkön myötä. Vuonna 2015 kantojen käyttö oli 0,8 miljoonaa kuutiota.

Kantojen nosto sopii parhaiten kuusen metsäviljelmille, kangasmaille. Kun avohakkuussa korjaa tukkien, latvusten ja oksien lisäksi myös kannot, maa puhdistuu juurikäävästä eli maannousemasta. Siivottuun ja muokattuun maahan voi istuttaa välittömästi uudet, nopeakasvuiseksi jalostetut kuusentaimet.

Kannottomalla ja oksattomalla metsäkentällä taimikon varhaishoito on palkitsevinta. Kuusen taimet eivät enää juro, syntyy unelmataimikko, ja ensimmäiseen harvennushakkuuseen pääsee ennätyksellisen nopeasti.

Kantokorjuuta seuraavassa metsänhoidossa ja käyttöketjussa on vielä kehitettävää. Kantokasoja ei tulisi jättää hakkuuaukion laitaan ylivuotisiksi. Ilman kantokasoja metsänviljely vauhdittuisi ainakin vuodella. Kasojen pohjalla sikiävän juurikäävän riski pienenisi.

Ylivuotisia kantokasoja on perusteltu syksyisten sateiden kantoja puhdistavalla vedellä. Kantojen huuhtelu hiekasta on insinööritietein ratkaistava ongelma. Se kuuluu ratkaista voimalan tai biotuotetehtaan varastokentällä, ei metsän kasvumaalla.

Kannot kattavat metsähakkeesta nyt yksitoista prosenttia. Mahdollisuuksia vielä on. Hoidetuissa metsissä hake tulee pääosin tukkipuun hakkuista, latvusmassana. Sen käyttövara on 11 miljoonaa kuutiota vuodessa. Kantomassan käyttövara on sama. Siitä kuusta on 7 ja mäntyä 4 miljoonaa kuutiota vuodessa.

Huikarin lähes puoli vuosisataa sitten esittämä kantomassa on 2020-luvun biotalouden mahdollisuus. Eri puolille maatamme suunnitellut biotuotetehtaat tarvitsevat biomassaa. Puun riittävyys on alkanut taas huolettaa.

Kantojen biomassaa ei ole syytä unohtaa. Voisimme helposti tuplata korjuun aikaisemmasta ennätyksestään, yli kahteen miljoonaan kiintokuutiota vuodessa. Huoli puun riittävyydestä hieman hälvenisi.

VELI POHJONEN

Jämsän Seutu. Mielipide. 15.5.2017