Kehitysavun suuri linja kannatti

Afrikkaan antamaamme kehitysapua on jo vuosikausia ollut tapana mollata tehottomaksi. Näkyvimmin aiheesta letkautti vuonna 2010 pankkiiri Björn Wahlroos, kun hän vertasi kehitysapuamme Kankkulan kaivoon. Rahaa vain kaadetaan Afrikkaan vuodesta toiseen.

Mollaus kiihtyi poliittiseksi, ja se näkyy nykyisen hallituksemme ohjelmassa. Kehitysapua on leikattu rajummin kuin minkään edellisen hallituksen aikana.

Mollaajilta on hämärtynyt kehitysavun suuri linja. Se vedettiin jo 60 vuotta sitten, kun YK:n ruoka- ja maatalousjärjestön pääjohtaja varoitti että kaksi kolmasosaa ihmiskunnasta on ajautumassa nälänhätään.

Nälänhädästä oli silloin tuoreita muistoja niinkin läheltä kuin Neuvostoliitosta. Siihen kuuluneessa Ukrainassa kuoli 1920- ja 1930-luvuilla miljoonia ihmisiä.

Toisen maailmansodan jälkeen maapallon väkiluvun arvioitiin kasvavan nopeasti etenkin Afrikan köyhissä maissa. Kehitysavun suureksi linjaksi tuli torjua niitä uhkaava nälänhätä.

2000-luvulla ymmärrämme, että YK:n alkutavoitetta olisi kannattanut syventää. Sen jatkoksi olisi kannattanut kirjata nälkäpakolaisten vaelluksen ja sitä seuraavan hallitsemattoman maastamuuton hillintä.

Suomi lähti kehitysapuun mukaan vuonna 1965. Ulkoministeriöön perustettiin kehitysaputoimisto. Sen ensimmäiset vetäjät olivat Jaakko Iloniemi ja Martti Ahtisaari.

YK:n ennustus tuli ajankohtaiseksi Etiopiassa 1984. Etiopiaa koetteli silloin ennen kokematon kuivuus. Perättäisten vuosien kuivuusjakso oli vienyt mukanaan kyläläisiltä viljan siemenet. Kun sissien kanssa sotiva hallitus ei pystynyt jakamaan uutta siemenviljaa, miljoonalle ylämaan viljelijälle tuli nälänhätä. He jättivät kotipeltonsa ja lähtivät lapsineen vaeltamaan kohti kaupunkeja.

Pika-apu pysäytti heidät leireihin. Nälänhätä poistui, mutta vain tilapäisesti. Siksi rikkaat maat lisäsivät nopeasti Etiopian kehitysapua. Hankkeilla oli yhteinen tavoite. Viljasadot on saatava pysyvään nousuun, jotta vuoden 1984 nälkä ja pakolaisaalto eivät enää toistu.

Etiopian maanviljelyä kehitettiin niin, että vettä säästyy ja maaperä hoituu. Pengerrykset ilmestyivät ylänkömaan peltomaisemaan, keräämään sadekauden aikana jokiin hyökymällä pursuavaa kosteutta.

Suomi oli mukana, kun jokilaaksojen ylärinteille viljeltiin energiapuuta. Juurillaan puut pysäyttivät rinnemaan kulumisen ja tekivät maaperän huokoiseksi. Sateet ohjautuivat enemmän pohjaveteen ja siten viiveellä alarinteiden viljamaille.

Mitä Etiopian ruoan tuotannolle tapahtui? YK:lla on tarkat lukemat vuodesta 1993, kun pohjoinen Eritrea oli irtaantunut emämaasta. Etiopian vuotuinen viljasato oli silloin seitsemän miljoonaa tonnia. Vuonna 2016 viljasato oli 23,6 miljoonaa tonnia eli yli kolminkertainen alkulukemaan verrattuna.

Tärkeämpi on ruokaturvan paraneminen. Köyhässä Afrikan maassa sen yksinkertaisin mittari on henkeä kohti laskettu vuotuinen viljasato. Vuonna 1993 etiopialaisia oli 53 miljoonaa ja vuonna 2016 jo 102 miljoonaa.

Väkiluvun kasvusta huolimatta henkeä kohti laskettu viljan tuotanto nousi. Ruokaturva oli 132 kiloa jakson alussa ja 230 kiloa jakson lopussa.

Millä tasolla turvallinen Suomi on Etiopiaan verrattuna? Nykyään ruokaturvamme on 700 kiloa henkeä kohti vuodessa.

Kehitysmaan turvattomuudessa olemme olleet 100 vuoden aikana kahdesti. Ruokaturva oli alle 300 kiloa heti itsenäistymisen jälkeen. Toinen hälyttävä kausi oli sodan jälkeen, kun jouduimme luovuttamaan kaksitoista prosenttia pelloistamme Neuvostoliitolle. Vuonna 1946 ruokaturvamme oli alimmillaan 210 kilossa. Pysyvästi pääsimme yli 300 kilon vasta 1950-luvun lopussa.

Entäpä Pohjois-Suomessa, paljonko täällä tuotetaan nyt viljaa vuotta ja henkeä kohti? Hyvä jos saman verran kuin Etiopiassa. Kysymys on kuitenkin tänään posketon. Kehittynyt Suomi on osannut viimeisen sadan vuoden aikana järjestää taloutensa niin, että vilja ja muu ruoka kulkevat takuuvarmasti maan eri osista toisiin. Afrikassa tällainen järjestely vielä ontuu.

Etiopia näytti, että kehitysapu tuo tulosta kun se ohjataan suureen linjaan: kohdemaan ruoan tuotannon nostamiseen ja ruokaturvan kohentamiseen. Koko Afrikan kehitysavulla oli osansa siinä, että pääosa maailman väestöstä ei ajautunutkaan YK:n pelkäämään 1900-luvun nälänhätään.

Etiopian onnistuneella avulla on osansa myös siinä, että maa näyttäytyy Euroopassa verraten hillittynä 2010-luvun muuttoryntäyksessä. Eipä etiopialaisia pakolaisia tainnut Suomen raja-asemillakaan juuri näkyä, kun koimme vuoden 2015 hämmentävän, mutta sittenkin pienimuotoisen kansainvaelluksen.

VELI POHJONEN

Kainuun Sanomat. Kolumni. 25.5.2017