Saturday, May 27, 2017

Kuusamon pelletti korvaamaan kivihiiltä


Vaikka ilmaston muutos painaa päälle, Helsingin on vaikea luopua kivihiilestä ja alkaa korvata sitä bioenergialla, esimerkiksi hakkeella (Vantaan Sanomat 25.3.2007). Sama päätelmä koskenee myös Vantaata.

Hake oli tarjolla Vantaalle, Martinlaakson voimalaan edellisen kerran 1990-luvun alussa. Vaikka ympäristö jo silloin puolsi (hiilidioksidin päästöt vähenevät), ajatus kaatui talouteen (bioenergia ei kannata) ja tekniikkaan (hakerekat tukkivat tiet).

Bioenergia putkahti esiin alkuvuodesta 2007, kun pääministeri Matti Vanhanen kiinnitti huomiota Tukholman alhaisiin hiilidioksidin päästöihin. Ne ovat keskivertoasukasta kohti vain puolet Helsingin päästöistä.

Eroa ei selitä maakaasu, sillä sitä ei Tukholmassa käytetä. Eroa ei selitä ydinvoima, sillä siitä ei ole kaukolämmön lähteeksi. Eroa selittää puuenergia. Tukholman seutu on panostanut siihen viimeiset 10 vuotta, päinvastoin kuin Helsingin seutu.

Hake ei ole silti Tukholmassakaan paras vaihtoehto, kun puuta pitää kuljettaa ja varastoida. Parempi on puristaa puu pelleteiksi.

Tukholman malliin liittyy yllättäen ekokaupunkimme Kuusamo. Sinne valmistui 2005 Suomen pohjoisin pellettitehdas. Energiayhtiö Fortum ostaa Kuusamon pelletit, kuljettaa ne rekoilla Raahen satamaan ja rahtaa ne sieltä laivalla Tukholmaan. Määränpää on Hässelbyn esikaupungissa sijaitseva kaukolämpövoimala.

Pellettiostojen taustalla ovat Kioton ilmastosopimus ja EU:ssa käytävä hiilidioksidin päästökauppa. Puupelletti on ainut uusiutuva energiavara, jolla kivihiiltä voi korvata nopeasti sähkön tuotannossa ja kaukolämmityksessä. Tukholma oivalsi tämän ensimmäisenä Euroopassa, jo vuosia ennen päästökaupan aikaa.

Vielä 1992 Hässelby poltti kivihiiltä 100'000 tonnia. Se päätti vähentää hiilidioksidin päästöjään ja luopua vaiheittain kivihiilestä. Tilalle tuli puusta puristettu pelletti, jota Hässelby polttaa nyt 250'000 tonnia vuodessa.

Puupelletti ei tarvitse hiilidioksidin päästöoikeuksia kuten kivihiili. Hässelbyn johto voi hykerrellä kauaskantoista päätöstään. Se voi myydä säästyneet päästöoikeutensa europörssissä.

Pelletin kysyntä on kasvanut niin, ettei Hässelby saa sitä riittävästi Ruotsista. Pellettiä rahdataan voimalaan eri puolilta Itämerta. Sinne on laivattu jo vuosia Suomessa puristettua pellettiä. Ja sinne menee nyt Kuusamon pellettikin, vähentämään tukholmalaisten hiilidioksidin päästöjä.

Euroopan unioni hyväksyi maaliskuussa energiapolitiikalleen kovan tavoitteen: vuoteen 2020 mennessä uusiutuvan energian osuuden on noustava 20 prosenttiin ja hiilidioksidin päästöjen vastaavasti pudottava. Suomi saa osansa tästä taakasta.

Taakkaa pidetään ankarana. Sitä se voi ollakin, ellemme ala vähentää eniten päästöjä aiheuttavan kivihiilen käyttöä, ellemme ala korvata kivihiiltä laajassa mitassa puupelletillä Ruotsin mallin mukaan.

Taakan keventämiseen tarvitaan etelärannikon kivihiilivoimaloita. Sen voisi aloittaa Martinlaaksossa.

Miksi Kuusamon pellettiä pitää rahdata Tukholmaan? Miksei sitä voisi polttaa kotimaassa, esimerkiksi Martinlaaksossa? Martinlaakso voisi olla Suomen Hässelby. Vantaa voisi yhdistää voimat Kuusamon kanssa, ja näyttää ekomallia muulle Euroopalle.

Veli Pohjonen

Käsikirjoitus 27.3.2007. Web-teksti 27.5.2017.

(Käsikirjoitus lähetetty tarjolle mielipiteeksi Vantaan Sanomiin 27.3.2007)

No comments: