Metsähakkeen pitkä tie energialähteeksi

Suomessa tuotettiin vuonna 2007 metsähaketta kolme miljoonaa kiintokuutiometriä. Se on noin viisi prosenttia kaikesta metsän korjuustamme. Hakkeesta on tulossa metsänkasvattajalle tasavertainen myytävä muun puun ohessa.

Metsäenergiaamme luotetaan lujasti myös Euroopan unionissa. Sen tavoitteissa Suomen uusioenergian on noustava 9,5 prosenttiyksikköä (nykyisestä 28,5 prosentoista 38 prosenttiin) vuoteen 2020 mennessä. Nousun uskotaan hoituvan pääosaksi metsähakkeella.

Koivua oli 1950-luvulla liikaa

Keksintönä metsähake on puolen vuosisadan ikäinen. Varhaisimmat haketukset liittyvät 1950-luvun koivuongelmaan. Koivupropsilla oli silloin menekkiä vain haloiksi ja klapeiksi. Kun niiden kysyntä hiipui koksin ja polttoöljyn vallatessa lämmitystä, koivu julistettiin rikkapuuksi. Sitä oli maassamme liikaa, ja sitä alettiin lyödä maahan kokonaisina runkoina männynviljelyn tieltä.

Koivuviha johti puun tuhlaukseen, ja tutkijat hakivat siihen vaihtoehtoa hakemenetelmästä. Koivu oli määrä hakettaa polttoaineeksi maaseudun lämpökeskuksiin. Itävallasta tuotiin 1956 kokeiltavaksi Pöttinger-niminen hakkuri, lajinsa ensimmäinen Suomessa. Tutkimusta ohjasi Pienpuualan toimikunta.

Hakemenetelmässä on kyse kerran sukupolvessa esiin pulpahtavasta innovaatiosta, joka syrjäyttää loppuun asti tutkitun menetelmän.

Metsähake korvasi polttopuun korjuun käsityövälinein.

Hake muutti yksinpuin kerättävän, pienikokoisen koivun jo korjuuketjun alkupäässä massoina liikuteltaviksi hakepaloiksi. Niiden siirtely metsässä ja maanteillä sekä poltto lämpökeskuksissa olivat halkoihin verrattuna helppoa.

Koivun haketus lähti rivakkaan vauhtiin. Käytännön urakoitsijat oivalsivat menetelmän edut, ja jo 1960-luvun alussa metsähakkeen vuosituotanto nousi sataan tuhanteen kuutioon.

Sitten koivupeliin tuli mukaan toinen keksintö. Metsäteollisuus onnistui kehittämään koivusellun keiton. Keksinnöllä oli metsätaloudelle laajat seuraukset. Rikkapuu koivusta tuli yhtäkkiä rahapuu, kun sen sai myytyä paperiteollisuudelle. Metsähake katosi lämmityksestä, ja hakkurit romutettiin 1960-luvun lopulla.

Professori Huikari aloitti energiapuututkimuksen

Energiapuu ilmestyi metsäsanastoomme 1970-luvulla. Kun Lähi-idän öljysodat olivat nostaneet öljyn hinnan kolminkertaiseksi ja maailman talouteen oli syntynyt huolestuttava energiahäiriö, öljyriippuvuutta oli syytä Suomessakin vähentää.

Metsäntutkimuslaitoksen professori Olavi Huikari esitti eduskunnalle 1978, että maassamme tulisi aloittaa öljyä korvaavan metsähakkeen kasvatus- ja korjuututkimus. Eduskunta hyväksyi esityksen ja myönsi varat kymmenvuotiseen bioenergian hankkeeseen, PERA-projektiin (puu energian raaka-aineena).

Lupaavasti alkanut metsähakkeen tutkimus ja sen maakunnissa virinnyt käyttö lopahtivat kuitenkin 1980-luvun puolivälissä, kun öljyn hinta yllättäen vajosi. Metsähake katosi toisen kerran sekä tutkimuksesta että käytännöstä.

Tutkimus alkoi kolmannen kerran Valtion Teknillisen Tutkimuskeskuksen vetämänä 1990-luvun alussa, kun öljyn hinta oli kääntynyt taas nousuun. Metsähakkeen tuotanto pääsi silti vauhtiin vasta 1990-luvun lopussa.

Hake on vielä turpeen takana

Uusiutuvan energian lajeista Suomelle ominta, metsähaketta on kehitetty maassamme jo yli 50 vuotta. Pitkästä tiestä huolimatta metsähake on silti vieläkin verraten vähäinen tekijä Suomen energiataloudessa. Vuoden 2007 hakkeen käyttö vastasi vain 1,6 prosenttia energian kokonaiskäytöstä. Esimerkiksi turpeen osuus oli kahdeksan prosenttia, kivihiilen kymmenen ja öljyn 24 prosenttia koko energiasta, loppukulutuksesta laskettuna.

Etenkin turvetalouteen verrattuna haketalous vaikutti pitkään näpertelyltä. Nykyaikainen turveteollisuus käynnistyi 1971. Jo seitsemässä vuodessa turpeen osuus saavutti yhden prosentin etapin. Metsähakkeelta meni samaan etappiin 47 vuotta.

Seuraavana yhden prosentin etappia tavoittelee tuulivoima. Silläkin on vielä pitkä tie. Vuonna 2007 saimme tuulivoimasta 0,055 prosenttia koko energiastamme.

Jotta metsähakkeen prosentti nousisi turpeen tasolle, hakepuun viljelyn, korjuun ja käytön tutkimus- ja kehitystyöhön on edelleen panostettava. Tätä edellyttää myös maaliskuussa hyväksytty uusi Kansallinen Metsäohjelma. Se otti tavoitteeksi metsähakkeen käytön lisäyksen jo vuoteen 2015 mennessä nykytasoltaan vähintään kolminkertaiseksi, 8-12 miljoonaan kuutiometriin vuodessa.

Tavoite on vaativa, mutta toteutuessaan ilmeisen palkitseva. Suomella olisi hyvä mahdollisuus nousta EU:ssa metsäenergian johtomaaksi.

Veli Pohjonen

Kouvolan Sanomat. Mielipide. 30.7.2008