Metsäenergian mahdollisuuksia 1990-luvulla Lapin kannalta

Puuvoima on ollut kautta aikojen kansallista perusvoi­maamme. 1990-luvulla puuvoima ei kuitenkaan tarkoita enää pää­osaksi halko­ja ja pilkkeitä, eikä hakettakaan. Nykypäivän puu­voima on kyt­keytynyt verk­ko­mai­ses­ti metsäta­louteen, met­säteol­lisuuteen ja metsästä korja­tun puun tarkkaan käyttöön.

Metsäteollisuus tuli kansalliseen ener­giaverk­koon voi­mal­la, kun se toteutti energian säästöohjelmansa 1970- ja 1980-luvuilla. Kun sahat ja selluteolli­suus kehittivät puu­jät­teiden tar­kan polton, metsäte­ollisuu­temme muuntui keskei­sim­millä loh­koil­laan ulko­maisen fos­sii­lienergian ostajasta koti­maisen ener­gian myy­jäksi.

Suuren kokoluokan biovoimaloista merkittävimpiä ovat sellutehtaat. Yli puolet puuvoimaa saadaan sellunkeitos­ta. Teh­taalle ostetusta kuitupuusta saadaan selluloosana talteen vain noin 40 prosent­tia. Loput 60 prosenttia menee ligniini- ja muuna puujätteenä polttoaineek­si. Nykyaikainen sellutehdas on sähkön ja lämmön tuotannoltaan yliomavarainen. Suursellutehdas voi myy­dä sähköä noin 40 megawatin teholla.

Määrältään merkittävimpiä puuvoimahankkeita Lapissa on Kemijärven sellutehtaan laajennus. Tehdas tuottaa nyt 220 000 tonnia sellua vuodessa, joka kuljetetaan Kemiin pääasiaksi vien­tiin. Kemijärven tuotantoa pidetään kuitenkin kan­sainvä­liseen kil­pailuun liian pienenä. Uuden tekniikan suursel­luteh­taan vuo­si­tuotanto, esimer­kiksi Enocell'in tehtaalla Poh­jois-Karja­lan Uimaharjussa, on 500 000 - 600 000 tonnia. Tuotan­to on Kemijär­veen verrattuna 2,5 - kertai­nen.

Voimatalouden kannalta Kemijärven sellutehtaan laajen­nus olisi mielekkäin toteuttaa siten, että tehtaan ylijäämäsäh­kön tuotanto nostetaan Uimaharjun mallilla 40 megawat­tiin. Sähkö johdetaan Lapin kantaverkkoon. Sähkön tuotannon yhteydessä syn­tyy myös lämpö­energi­aa. Se johdetaan Kemijärven kaupungin kauko­läm­pöverk­koon, joko kokonaan tai osaksi.

Kemijärven sellutehtaan laajennus on Lapin metsäpoli­tiikan merkittävin toimi 1990-luvulla. Metsävarojen käytön osal­ta se vaatii yhteistyötä paitsi Kemin, myös Kuusamon - Kajaa­nin suun­taan. Puuta laajennettuun Kemijärven tehtaaseen tulisi hank­kia niin etelästä kuin pohjoisesta. Sisämaan nykyisten ja uusien perus­tettavi­en sahojen hake tulisi heti suunnata Kemijär­velle. Puun lisäraa­ka-aineen saanti Venäjän Karjalan puolelta on niin ikään selvi­tettävä.

Metsä- ja voimatalouden PKT on syntymässä

Kuhmon malli on uuden sukupolven pienen ja keskisuuren teollisuuden (PKT) mittakaavan puunjalos­tus- ja puuvoiman tuo­tantolaitos. Kuhmon mal­lin ydin on paikal­li­nen saha, jonka sivu­tuotteet kuori ja sahanpuru (yhteensä 25 % ostettavas­ta puusta), ja­los­tetaan sähköksi (5 megawattia) ja lämmöksi (13 mega­wattia).

Kuhmon mallissa on se etu, että puun energiaosuus tuo­daan metsästä joka tapauksessa järeän sahapuun sivutuotteena. Sa­hatavara on yrityksen avaintuote, mutta sahauksen jä­te ei enää olekaan hyödytöntä jätettä, vaan osa taloudel­lista tuotantoa.

Kuhmon malli osoittaa jo, että puu- ja voimatalous kan­nat­taa yhdistää. Piensahaus ja puusähkön tuotanto sahaus- ja metsähakkeesta toimivat yhdes­sä, jopa samalla tontilla. Sa­ha pää­see eroon ennen hanka­lasta jättees­tään, ja saa siitä vielä kohtuullisen maksunkin. Voimala taas hyötyy siitä, että poltto­aineen virta on tasainen, ja polttoaine on kohtuuhin­tais­ta.

Puun tuottaja taas hyötyy siitä, että hänen leimikol­laan on entistä useampi ostaja. Saha ja voimala yhdessä voi­vat ostaa kokonaisia leimikoita. Tuk­ki­puusta valmiste­taan sahatava­raa, kuitupuu ja pintaha­ke myydään edelleen sellu­teolli­suudelle, sahausjäte jalos­tetaan sähköksi ja kauko­lämmök­si.

Kuhmon mallia seurataan jo muualla maassamme. Esimer­kiksi hämäläi­set puun tuottajat päättivät perustaa Pälkäneel­lä maaliskuun 1993 alussa erityi­sen yhtiön, Sydän-Hämeen Puu Oy:n, joka ottaa toimek­seen puun hankin­nan Kuhmon mallin mukaiselle sahan ja voimalan yhdis­tel­mälle. Pälkäneen mallissa puun tuotta­jat kaa­vailevat sekä omaa puun hankintaa että oman sahan pe­rus­ta­mis­ta toimi­alu­eel­leen. Sahan yh­teyteen tulevassa voima­lassa Sydän-Hämeen Puu olisi ­osakkaana.

Rovaniemen biovoimalan yhteyteen sahateollisuutta

Rovaniemelle on suunnitteilla uusi biovoimalaa, jonka teho on moninkertainen Kuhmoon verrattuna. Rovaniemen voimalan sähkön tuotannon kilpiarvo on laajimman suunnitelman mukaan 75 megawattia, ja se tuottaa­ kau­koläm­pöä 70 megawatin teholla. Voi­malan pääpoltto­ai­neeksi on kaavail­tu turvetta. Laitokseen raken­netta­neen joka ta­paukses­sa ympäris­tölle ystävällisin, uuden su­ku­polven leijupe­ti­kattila, jossa voi polttaa paitsi turvetta myös energiapuuta: sahausjä­tettä, murs­kattua hak­kuutähdettä ja pien­puuhaketta.

Uusien biovoimaloiden polttoaine valitaan viime kädessä liiketalouden perustein, periaatteella halvin polttoaine voitta­koon. Turve ei ole pitemmän päälle itsestään selvä ainut voima­lan poltto­aine, sillä saha­teolli­suus tuottaa jätteenään jo nyt yhtä halpaa tai jopa halvem­paa poltto­ainet­ta.

Kauppa- ja teollisuusministeriön puun ener­giakäy­tön työ­ryhmä arvioi kesäkuussa 1992 sahajätteen keskimää­räiseksi ener­gian hinnaksi maassamme (teollisuuden suurvoima­loissa) vain 2 penniä kilowattitunti. Se on puolet puolet tur­peen hinnasta. PKT-voima­loissa sahausjäte hinnoiteltaneen tur­peen tasolle, 4-5 penniin kilowattitunnilta.

Tulisiko Rovaniemen voimalan yhteydessä tutkailla myös sahateollisuuden perustamista Kuhmon mallin mu­kaan? Kokoluokal­taan 100 000 - 150 000 saha­kuutiota vuodessa tuottava saha tuli­si siten perustettavaksi samaan yhteyteen Rovaniemen uuden voi­ma­lan kanssa, jos mahdollista naapuritontille. Voimalassa pol­tetaan sahauksen kuori ja puru. Pinta­haketta syntyisi 65 000 - 100 000 kiintokuu­tiota vuodessa. Pintahakkeel­la on selvä osoite: Kemijärvelle.

Tulisiko sahateollisuuden yhteydessä tutkailla puun mekaanista jalostusta ja sen sijoittu­mista Lappiin ylipäänsä? Ranua on jo valtakunnal­li­nen esimerkki PuuSuomi -hankkeessa siitä, että puun mekaaninen jalostus voi si­joittua raaka-aineen lähteelle, eikä sitä tarvit­se uiton loput­tua enää välttämättä sijoittaa merisa­taman äärel­le. Ja entäpä jos nyt Länsi-Lapista Ruotsiin myytävä tukki ja­los­tet­taisiinkin Suomen La­pissa?

Sahateollisuuden inves­tointitarve on metsäte­olli­suuden lohkoista pienin. Puun mekaaninen jalostus on maaseudun tervein­tä työllis­tämistä. Jo vanhastaan tiedetään, että kaikista metsä­teollisuu­den lohkoista rahapanos sahapuuhun poikii työpaikkoina eniten.

Metsästä kansantalouteen tuoretta rahaa

Syvä velkaantuminen ulkomaille on kansantaloutemme on­gelmista pahimpia. Vuoden 1992 lopussa ulkomaan velkaa oli jo 235 miljardia markkaa. Jos metsämme olisivat ulkomaan velan va­kuutena, hehtaarin vakuusarvoksi tulee 10 085 mk. Tai jos mak­saisimme ulkomaan velan myymällä kaikki puumme, kuutiolle pi­täi­si saada pystymyyntihintaa 125 mk. Molemmin tavoin laske­malla ulko­maan velka on ylittänyt metsiemme arvon.

Nykylamassa maamme kaipaa välit­tö­miä tuotannolli­sia  pa­nostuk­sia, terveitä investointeja, jotka tuovat kansan­talou­teem­me tuo­retta rahaa, ei lisää ulkomaan velkaa. Lapin ja koko Poh­jois-Suomen oman luonnonvaran, metsän kasvun tarkka - mutta kestävä - hyödyntä­minen raaka-aineeksi ja energiaksi kuuluu juu­ri täl­lai­siin hankkeisiin. Se on tuotan­nollista inves­toin­tia, päin­vastoin kuin esi­merkiksi teiden ja rautateiden raken­ta­minen.

Metsä- ja puuvoimateollisuuden raaka-aine kas­vaa paikan päällä ilmai­sella aurin­koener­gialla. Puu korja­taan ko­timaisel­la työl­lä. Puuta ja sen jalosteita voi vie­dä ul­komail­le entis­tä hel­pommin, kun mark­kaa on kellu­tettu ja dol­la­rin sekä eurovaluu­tan kurssi ovat nous­seet.

Kaikkia kansantaloutemme valintoja tulisi nyt tarkas­tella vasten ulko­maan velkaa: lisäämmekö sitä, vai vähen­nämme­kö si­tä. Metsien lisäkäytöllä raaka-aineeksi ja energiaksi, metsän kokonaisvaltaisella hyödyntämisel­lä emme velkaannu lisää.

Veli Pohjonen

Lapin Puuenergiaseminaari. Rovaniemi. Esitelmä. 17.3.1993