Tuesday, April 17, 2018

Puun riittävyys on taas ongelma


Nyt kun metsäteollisuus suunnittelee miljardiluokan uusia tehtaita Äänekoskelle ja Kuopioon, puun riittävyys on alkanut taas puhuttaa. Teollisuuden huoli puusta on syvä, mutta se ei ole uusi.

Jo sotien jälkeen pelotti sellun raaka-aineen pula. Vuonna 1953 vuorineuvos Ralph Erik Serlachius ja professori Risto Sarvas toivat Tanskasta 5000 kappaletta nopeakasvuisen sellupajun pistokkaita. Sarvas istutti ne Metsäntutkimuslaitoksen (Metla) maille Uudenmaan Ruotsinkylään ja Lapinjärvelle. Uuden tyyppisten metsäviljelmien koekasvatus kesti parikymmentä vuotta.

Puuvajeen ongelma huoletti 1970-luvun alussa niin, että Suomen Itsenäisyyden Juhlavuoden Rahasto (Sitra) rahoitti viisivuotisen lyhytkiertopuun kasvatus- ja käyttöprojektin. Sen näkyvin saavutus oli Tervolan keksijä Kyösti Pallarin rakentama hakepuimuri. Metsäviljelmillä siirryttiin ensimmäisen kerran yksin puin keräilystä kasvuston puimiseen suoraan hakemassaksi, hieman viljojen tapaan.

Sitran kokeista näki pisimmälle MTK:n puheenjohtaja Veikko Ihamuotila, itsekin maineikas metsänkasvattaja. Hän ehdotti 1977, että maa- ja metsätaloustuottajat reivaisivat suuntaa ja alkaisivat viljellä sopivilla pelloillaan lyhytkiertopuuta biomassaksi.

Sellun menekki maailmalla heikkeni 1970-luvun öljykriisien seurauksena. Huoli puun riittävyydestä selluksi poistui, mutta tilalle tuli huoli energiasta. Metsäviljelmiä tarjottiin energiametsiksi. Metsäviljelmien jatkotutkimusta ohjaamaan perustettiin 1978 energiametsätoimikunta, jonka johtoon tuli Metlan professori Olavi Huikari. Toimikunnan merkittävin saavutus oli Kannukseen 1979 perustettu Energiametsäkoeasema.

Sitten energiametsätoimikunnan aikojen metsäviljelmiä on tutkittu maassamme hajanaisesti, ilman selvää tavoitetta. Viimeisen lyhyen kierron puulajeja (rauduskoivu, hieskoivu, harmaaleppä ja pajut) vertailevan kokeen viljeli Haapaveden Piipsannevalle Kannuksen tohtori Jyrki Hytönen vuonna 1986.

Nykyinen puuvarojen riittääpi – eipä riitä väittely muistuttaa aikaisempien vuosikymmenten kohuja. Tutkimuksella on ollut tapana vastata kohuun kehittämällä uutta metsänviljelyä. Niin soisi tapahtuvan nytkin.

Tilanne on kuitenkin päinvastainen. Metsäntutkimuslaitos sulautettiin vuoden 2015 alussa valtakunnalliseen Luonnonvarakeskukseen. Alueellisia koeasemia uhkaa lakkautus.

Metla tunnettiin alun perin nimellä Metsätieteellinen koelaitos. Se pohjautui alueellisten koeasemien verkkoon. Niiden yhteinen tavoite oli selvittää koeviljelyllä miten metsänkasvattajien olisi kannattavin tuottaa lisää suomalaista puuta teollisuudelle. Tavoite on edelleen tarpeen.

Metsäteollisuus tarvitsee tuekseen 2010-luvun metsäviljelmiä. Puuta tulisi viljellä lisää myös, koska vanhojen metsien suojelun tarve vähentää luonnonmetsistä myyntiin tulevaa puuta. Nopeasti kasvavalla metsäviljelmien lisäpuulla voisimme karistaa riittävyyden ongelman, mikä uusia biotuotetehtaita huolettaa.

VELI POHJONEN

Salon Seudun Sanomat. Mielipide. 16.3.2015

No comments: