Saturday, May 05, 2018

Viekää tuhkatkin pesästä


Biotalous painottaa 2010-luvulla osasenaan kiertotaloutta. Kyseessä on Suomen maaseudulla jo pitkään edennyt kehitys.

Kiertotalouden ensimmäinen iskulause oli: ”Viekää tuhkatkin pesästä”. Sanonta juontaa 1600-luvun salpietariveroon. Veron taustalla oli Ruotsin jatkuva sodankäynti Euroopassa ja siitä johtuva kruununvoutien ehtymätön tarve hankkia ruutitehtaille raaka-ainetta.

Ruudin tekemiseen tarvittiin maatiloja. Niiden oli luovutettava vuosiverona navetan alla muhinutta, salpietarimullaksi kutsuttua kompostia. Ruotsin verovoudille piti lisäksi antaa tuoreempaa lampaan lantaa, halkoja, olkia – ja tuhkaa. Näitä kaikkia sopivasti kierrättämällä ja tuotetta hieman jalostamalla syntyi ensimmäisen sukupolven ruutia.

Suomen varhaiselle taloudelle tuhkalla oli muutakin merkitystä kuin veronmaksu Ruotsiin. Tarve oli karjataloudessa. Metsäntutkimuslaitoksen professori Olavi Huikari osoitti, että Suomen asuttaminen rannikoilta sisämaahan päin ei olisi ollut mahdollinen ilman kiertotaloutta, ilman puun tuhkaa ja siinä kiertäviä ravinteita.

Tuhka oli peräisin luonnonmetsistämme. Ennen talousmetsien nykyaikaa luonnonmetsiä paloi joka vuosi kairojen metsäpaloissa. Puun tuhkaa tuli kevättulvien mukana kairoista jokivarsiin. Tulvavesien tuhka – mitä nykyään ravinnepäästöksi kutsuttaisiin – lannoitti rantaniityt, ja ne alkoivat kasvaa.

Vain tuhkalietettä saaneet jokivarret kasvoivat niin paljon heinää, että kunkin pientilan oli mahdollinen elättää nautansa ja lampaansa yli talven. Suomen runsaampi asutus levisi sisämaahan jokivarsia myöten.

Tänään tuhka on biotalouden ihanteellinen lannoite. Se sisältää ravinteita juuri siinä suhteessa kuin edellisen kasvukierron puut ovat ne maasta runkoihinsa ottaneet.

Eniten puun tuhkassa on kalkkia. Kun happaman suoperäisen maan tuhkalannoittaa, erillistä kalkitusta ei enää tarvita.

Arvokkain tuhkan ravinne on fosfori. Kaupallisiin lannoitteisiin verrattuna tuhkan fosfori on ystävällisempi ympäristölle. Tuhkan fosfori on hitaammin liukeneva kuin Y-lannoksen fosfori, mutta se on riittävän nopea puille. Tuhkan fosfori ei myöskään valu vesiin samalla vauhdilla kuin apulannan fosfori.

Parhaiten tuhka sopii karuille suomaille viljellyille, lyhytkiertopuille. Tämä tutkimuslöytö oli Kannuksen viime vuonna lopetetun metsäkoeaseaseman tärkeimpiä saavutuksia, aseman 40-vuotisen elinkaaren aikana.

Kiertotalouden opeilla ja tuhkalla biotalouden tarvitsema puu ryöhähtää kasvuun. Se kehitys mikä alkoi 1600-luvun maatiloilla, voi jatkua 2000-luvun metsätiloilla. Tuhkat kannattaa viedä jatkossakin pesästä.

VELI POHJONEN

Kotiseudun Sanomat. Mielipide. 5.4.2018.

No comments: