Monday, July 01, 2013

H-kulttuuri määritti uusiutuvan energian


Jo neljännesvuosisadan kestäneen ilmastokamppailun ajan olemme kiistelleet onko turve uusiutuva biopolttoaine vai ei. Kiistaa on käyty sekä kotimaassa että YK:n ilmastokokouksissa.

Turpeen uusiutuvuutta eli sen kasvua, on hankala nähdä. Mutta turvetta tekevät sarat ja sammaleet kyllä kasvavat. Tästä on tunnetuin esimerkki Pohjois-Karjalan Höytiäisen rannoilla. Vesi putosi 9,5 metriä vuonna 1853 tapahtuneen epäonnisen järven laskun vuoksi. Siitä lähtien sarat ja sammaleet ovat kasvaneet tarkkaan mitattua paksuutta paljastuneella rannalla.

Vuonna 2000 kauppa- ja teollisuusministeriö tuskastui turvekiistelyyn ja alkoi ajaa sille välisarjaa. Jos turve ei käy uusiutuvaksi polttoaineeksi, emme sitä fossiiliksikaan hyväksy. Olkoon turve siis hitaasti uusiutuvaa biomassaa.

Välisarja ei koskaan innostanut YK:n ilmastoneuvottelijoita, eikä Euroopan unionin virkamiehiä liioin. Lopullisesti EU-parlamentin ympäristövaliokunta tyrmäsi Suomen ehdotuksen vuonna 2008.

Kotimaan turvekiistelylle pisteen pani Suomalainen tiedeakatemia vuonna 2010. Se paalutti, että turve on ilmaston kannalta uusiutumaton polttoaine, samaa sarjaa kuin Kiinan kivihiili tai Norjan öljy.

Turpeen päällä kasvava suometsä runkoineen, oksineen ja kantoineen on herättänyt vähemmän intohimoja. Pääosa tutkijoita ja virkamiehiä pitää kasvavaa metsää oikeaoppisena, uusiutuvana luonnonvarana. Tieteellisesti tätä tuki jo vuonna 1972 suo-ojituksen professori Olavi Huikari. Hän esitteli Vesijaon koekentällä Padasjoella kansainväliselle metsätiedemiesten joukolle kehittelemänsä H-kulttuurin.

Huikari oli keksinyt, miten kasvattaa mäntyä mahdollisimman nopeasti, paksuturpeisella, tiheään ojitetulla nevalla. Biomassan lisäämiseksi hän esitti, että puustosta korjataan kaikki, myös kannot ja niiden pääjuuret. Huikari laski, että kannot nostavat myytävää puusatoa 10-40 prosentilla.

Juuriin kietoutunutta nevan turvetta Huikari ei kuitenkaan halunnut korjata. H-kulttuurissa turve pysyy suometsän kasvualustana kierrosta toiseen.

Koko maan tasolla energiamarkkinat ovat alkaneet toteuttaa Huikarin kaavaa. Kantoja korjataan yhä enemmän, turvetta yhä vähemmän.

Kantojen nosto hakkeeksi alkoi vuonna 2000, kun UPM-Kymmene korjasi ensimmäiset 5000 kiintokuutiota Jämsänkosken voimalaan. Vuonna 2012 kantoja nousi ennätyslukema 1,1 miljoonaa kiintokuutiota.

Turve-energia oli puolestaan korkeimmillaan vuonna 2008. Turvetta poltettiin 28 miljoonaa irtokuutiota. Viime vuonna lukema oli pudonnut 18 miljoonaan kuutioon.

Turpeen taantuma vaikuttaa jo pysyvältä. Taantuman saivat aikaan tavallisten kansalaisten lupavalitukset, eivät YK:n neuvottelijat tai EU:n virkamiehet. Kotimaisten lupien jumittaessa uusia turvetyömaita ei enää saa auki samalla vauhdilla, millä vanhoja työmaita sulkeutuu.

Eri keskuksiin vuosia kertynyt turvevalitusten suma on nyt kuin muinainen Gordionin solmu. Sehän aukesi vain Aleksanteri Suuren miekalla. Miekkaa, eli hyväksyntää poikkeusmenettelyllä, tuskin käytetään suovalitusten sumaan.

Perhemetsätaloudelle nykyinen kehitys on luonteva. Perhetilat eivät koskaan olleet erityisen innokkaita vuokraamaan turveyhtiöille metsämaitaan vuosikymmeniksi. Sen sijaan perhemetsät ovat odottaneet jo puoli vuosisataa, että uusiutuvaa puuta kasvavan suometsätalouden tuotto paranisi.

Tähän saumaan professori Huikari keksi – ehkä osin sattumalta – jo 40 vuotta sitten uusiutuvan biomassan rajan: kannot nousevat, turve ei.

VELI POHJONEN

Salon Seudun Sanomat. Tätä mieltä. 1.7.2013.

No comments: