Thursday, January 18, 2018

Ilmastometsien koulutus kehitysapuun


Vuonna 1989 maailmalta kotiutunut suurlähettiläs, Ulkoministeriön kehitysavun päällikkönäkin toiminut Pekka Malinen julkaisi testamenttinsa "Kehitysapu täysremonttiin". Malinen ohjeisti seuraajiaan, että kehitysavun tilkkutäkistä, kaikkien alojen kirjavasta hankekokoelmasta tulisi hankkiutua eroon.

Tilkkutäkin asemesta voimme keskittyä avunannossa siihen mitä maailma meiltä odottaa. Se odottaa metsäosaamisemme jakoa ja vientiä.

Mullistavien ehdotusten kypsyttely vie aina aikansa, niin Malisen tapauksessakin. Lopulta 2015 aloittanut hallitus tarttui ehdotukseen, mutta tarttui vain sen alkupuoleen. Hallitus alkoi leikata kehitysavun rahoitusta rajusti. Avun tilkkutäkki parhaillaan kutistuu.

Tänään taloutemme kuitenkin nousee ja kansainvälinen paine kehitysavun jatkamiseen kasvaa. Malisen ehdotuksen jälkiosaa, metsäapua olisi nyt syytä harkita uudelleen.

Sitten Malisen aikojen metsäapu on saanut uuden ulottuvuuden, ilmastoulottuvuuden. Ilmastometsistä tuli maapallon tärkeimpiä metsiä sen jälkeen, kun ymmärsimme niiden sitoman hiilidioksidin ja ilmaston muutoksen välisen yhteyden.

Vastaiskuksi kasvihuoneilmiölle Malinen jo esitti kehitysapuna toteutettavaa massiivista metsitystä, millä voisimme "parantaa luonnon kykyä absorboida nykyistä enemmän hiilidioksidia". Massiivinen metsitys on "suuri tehtäväalue, jolle on varattava kehitysapuvaroja", totesi Malinen. Afrikan maiden kanssa toteutettava metsitys sopisi Suomen kansainväliseen kuvaan metsien tietomaana.

Esimerkiksi nousi Sahelin vyöhyke, Saharan etelälaitaa kulkeva kaistale missä metsänraja voi siirtyä kilometrikaupalla vuodessa. Metsänviljely metsänrajalla tiedetään tärkeäksi aavikoitumisen pysäyttäjäksi. Sahelin vyöllä metsityksen merkitys on paikallisille asukkaille tärkeä, koska metsänrajalle viljelty puusto "lisää uusiutuvien energiavarojen määrää" ja "vahvistaa maatalouden perustaa sitomalla kasvumaata".

Operaatio metsänraja Saharan etelälaidalla oli Malisen aikoihin ehdolla Suomen kehitysavuksi. Se olisi ollut monen Sahelin maan yli ulottuva metsityshanke aavikoituvilla Afrikan alueilla. Metsänviljelykokemusta Suomesta löytyi. Kuivuusmetsänrajalla kokemusta oli saatu Sudanin metsityshankkeessa 10 vuoden ajalta, vuoristometsänrajalla Etiopian polttopuuhankkeessa 5 vuoden ajalta.

Pekka Malisen testamentti saattoi osaltaan vaikuttaa siihen, että Sahelin maat käynnistivät vuonna 2007 omin toimin "Afrikan Vihreä Muuri" - nimisen hankkeen. Puuta istutetaan 15 kilometriä leveälle ja 8000 kilometriä pitkälle vyöhykkeelle, yli koko mantereen.

Vaikka hanke on jo kestänyt kymmenen vuotta, se mataa rahoituksen vähyyden vuoksi vielä alkuvaiheessaan. Puita oli vuonna 2017 istutettu 11,4 miljoonaa kappaletta, mutta se on vasta prosentin luokkaa koko valtavan Sahelin vyön tavoitteesta.

Joko olisimme valmiit elvyttämään metsäalan kehitysapumme suurlähettiläs Pekka Malisen varhaisten ehdotusten mukaisesti?

Metsäosaamisemme uusjako voisi alkaa ilmastometsien koulutusohjelmalla. Se sisältäisi tietopaketin ilmastometsätalouden koko ketjusta, lähtien taimitarhoista, jatkaen metsien viljelyn, hoidon ja kestävän hyödyntämisen kautta metsien hiilen nieluvaraston seurantaan.

Afrikan ilmastometsien koulutusohjelmaan halukkaita oppilaita maastamme luulisi jo löytyvän.

VELI POHJONEN

Ilkka. Lukijoilta. 18.1.2018

No comments: