Friday, January 12, 2018

Keski-Pohjanmaan metsistä ei jää hiilijalanjälkeä


Hiilijalanjälki mittaa paljonko ilmastopäästöjä lähtee taivaalle itseäsi kohti, metsätilaasi kohti, maakuntaasi kohti tai koko maatasi kohti. Biotalous paisuu, hakkuut lisääntyvät. EU on huolissaan syntyykö metsistämme hiilijalanjälki?

Esimerkkinä voi käyttää Keski-Pohjanmaan maakuntaa.

Luonnonvarakeskus on mitannut sen puuvaraston viimeksi vuosille 2011 ja 2015. Lähtövuonna runkopuuta oli 35 ja loppuvuonna 37 miljoonaa kuutiota.

Koko maakunnan maapinta-alaa (502 00 hehtaaria) kohti runkopuuta oli 69,7 kuutiota lähtövuonna ja 73,7 kuutiota hehtaarilla loppuvuonna. Runkopuusta johdettu alkuainehiilen määrä (rungot, oksat ja juuret) oli vastaavasti 24,6 tonnia vuonna 2011 ja 26 tonnia hehtaarilla vuonna 2015. Hakkuista huolimatta hiililuku kasvaa.

Hiilijalanjälkeä ei Keski-Pohjanmaan metsistä synny. Sen sijaan ne nielevät ilmakehästä hiiltä vuodesta toiseen. Nieluvirta on keskimäärin 0,35 hiilitonnia vuotta ja hehtaaria kohti.

Hiilen virroilla on rahallinen arvonsa. Vuodesta 2004 lähtien EU:n pörssit ovat hinnoitelleet fossiilisista polttoaineista lähtevän hiilen päästövirran. Vuoden 2018 alussa päästövirran hinta oli 28,6 euroa alkuainehiilen tonnilta.

Hinta mataa pohjalukemissaan. Tähän kiinnitti huomiota ilmastokamppailua vetävä Ranskan presidentti Macron. Hän ehdotti joulukuussa 2017 järjestämässään Pariisin seurantakokouksessa, että päästöhiilen hinta pitäisi nostaa nykyisestään yli kolminkertaiseksi, tasolle 110 euroa hiilitonnilta.

Jos Keski-Pohjanmaa voisi vähimmäishinnalla laskuttaa EU:n ilmastorahastoa vuotuisesta hiilen nieluvirrastaan, tulos olisi jo melkoinen. Yhtä hehtaaria kohti laskutus olisi kymmenen euroa vuodessa. Koko maakunnalta vuosilaskutus olisi viisi miljoonaa euroa.

Mitä pidemmälle ilmastonmuutos etenee, sitä halutummiksi metsien hiilivarastot nousevat. Niille löytyy lopulta rahoituksensa niin Suomessa, muualla Euroopassa kuin kaikkialla maapallolla.

Ilmastonmuutoksen merkitys tulevaisuuteemme on jo niin syvällinen, että metsien hiilivarastoja ja hiilen nieluvirtoja ei tulisi kytkeä hetkellisiin tukiaisjärjestelmiin. Ilmastohiili on Suomelle, kaikille maille ja koko maapallolle niin pitkäaikaisen tärkeä, että se olisi luontevampaa kytkeä vakiintuneeseen metsäverotukseen.

Eri kokoluokan metsätilat, yhteismetsät ja yhtiömetsät ilmoittaisivat vuosittaisessa veroilmoituksessa hiilivarastonsa sen hetkisen suuruuden. Hiilivaraston laskenta on tänä päivänä edistynyt. Sen voi tehdä metsaan.fi palvelun avulla tai älykännykän sovelluksella.

Verotoimisto laskisi vuosi-ilmoituksen pohjalta metsätilan, yhteismetsän tai yhtiömetsän vuotuisen hiilivirran suunnan ja suuruuden, määrittäisi sen rahallisen arvon ja liittäisi sen verojen koko pakettiin. Hiilitonnin vuosihinnan määrittäisi ylempi verohallinto, päivärahan tai kilometrikorvauksen tapaan.

Hyvin metsäänsä hoitava kokisi hiilimaksun veronpalautuksena. Huonosti metsäänsä hoitava kokisi hiilimaksun jälkiverona. Hän, hänen yhteisönsä tai yhtiönsä oli hakannut metsää sen kasvua enemmän ja aiheuttanut hiilijalanjäljen. Siitä on oikein ja kohtuullista maksaa ilmastoveroa.

Veli Pohjonen

Lestijoki-lehti. Mielipide. 11.1.2018

No comments: